Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Trojansille amerikkalaisvalmentaja

 

Trojansille amerikkalaisvalmentaja


Stan Bedwell palaa Suomeen

Arkansasista lähtöisin oleva Stan Bedwell on vuoden 2005 jälkeen yliopistosta valmistuttuaan pelannut seitsemässä eri Euroopan maassa. Mielenkiintoista on, että alkujaan hän sai kipinän pelata Euroopassa luettuaan kahden Trojansin jenkkipelinrakentajan, Clint Pattersonin ja Brett Dietzin blogikirjoituksia Suomessa pelaamisestaan.

-Luin molempien kirjoitukset alusta loppuun kuin olisin lukenut hyvää kirjaa. Ihastuin kaikkeen kerrottuun ja tein päätöksen lähteä Eurooppaan.

Stan olisi halunnut tulla Turkuun jo silloin, mutta Suomessa hänen joukkueitaan olivat Pori Bears ja Kouvola Indians. Suomen lisäksi Bedwell on pelannut ja valmentanut Tanskassa Hvidovre Starsissa, Espanjassa Valencia Firebatsissa, Sveitsissä Basel Gladiatorsissa, Italiassa Lazio Marinesissa, Puolassa Wroclaw Giantsissa ja viimeksi Serbiassa Kragujevac Wild Boarsissa.

Alkanut kausi on siis Bedwellille Euroopassa kahdeksas ja tämänhetkinen voittoprosentti on 82 % ja saldo 61–14, joista päävalmentajana 26–4. Mestaruuksia on vyöllä kaksi ja lisäksi hän on johdattanut joukkueensa EFAF Cupin finaaliin.

Muutaman Serbian vuoden jälkeen veri on vetänyt Stania takaisin Suomeen. Trojans kävi Bedwellin kanssa neuvotteluja pitkin talvea, mutta koska sopimus Wild Boarsin kanssa on voimassa kauden loppuun, odoteltiin Stania Turkuun vasta kesällä Keski-Euroopan kauden päätyttyä.

Sattuma puuttui kuitenkin peliin ja Bedwell loukkaantui Boarsin ja Belgrave Vukovin välisessä ottelussa sen verran vakavasti, että joukkue päätti hankkia uuden amerikkalaisen pelinrakentajan Bedwellin tilalle. Näin Bedwellin sopimus purkautui ja hän vapautui Trojansin käyttöön jo nyt.

Pelaajat ottivat Bedwellin saapumisen Turkuun hyvissä ajoin ennen kauden alkua innostuneina ja treeneihin on jo nyt tullut aivan uutta sykettä. Trojansin tavoitteena onkin tehdä visiitistä I divisioonaan mahdollisimman lyhyt.

-En aio tulla Suomeen lomailemaan, vaan näen tämän pitkän aikavälin projektina. Aion tehdä väsymättömästi töitä sen eteen, että Trojans palaa suomalaisen jenkkifutiksen huipulle, jossa se oli lukiessani Clintin ja Brettin blogeja.

Trojansin tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turku Trojans - logo

Trojans - 2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012

Ottelut kaudella 2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Saksan mestari Tommi Pinta palaa Vaahteraliigaan

Saksan mestari Tommi Pinta palaa Vaahteraliigaan

Maajoukkuemies Tommi Pinta palaa Vaahteraliigaan. Edelliset kaksi kautta Saksassa pelannut sisempi laitahyökkääjä on tehnyt sopimuksen viime kauden hopeajoukkueen, turkulaisen Anders Trojansin kanssa.

Lue lisää
Noronen jatkaa SAJL:n johdossa

Noronen jatkaa SAJL:n johdossa

Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton liittokokous valitsi yksimielisesti puheenjohtaja Roope Norosen jatkamaan tehtävässään seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Lue lisää
Vaahteraliiga Nelonen Prolla myös ensi kaudella

Vaahteraliiga Nelonen Prolla myös ensi kaudella

Amerikkalaisen jalkapallon kotimainen pääsarja Vaahteraliiga näkyy Nelonen Prolla myös kaudella 2015.

Lue lisää
Vaahteraliigan ykköstykki Crawford Trojansiin

Vaahteraliigan ykköstykki Crawford Trojansiin

Syksyn varmasti kovin siirtouutinen on viime kaudella Vaahteraliigassa eniten jaardeja ja pisteitä keränneen keskushyökkääjä Jocques Crawfordin siirtyminen Seinäjoki Crocodilesista Turkuun ja Trojansiin.

Lue lisää
Trojansin linjaan kokoa ja kokemusta

Trojansin linjaan kokoa ja kokemusta

Trojansin hyökkäyksen linja saa odotetun paluumuuttajan, kun Kamran Osman palaa kasvattajaseuraansa.

Lue lisää
Sami Toivonen vahvistamaan Trojansia

Sami Toivonen vahvistamaan Trojansia

Komearaaminen maajoukkuetukimies Sami Toivonen tekee kaudella 2014 paluun Trojansin pelipaitaan kahden vuoden tauon jälkeen.

Lue lisää