Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

VaLePa jaki pisteet Raisiosta

Veikkausvinkit

 

VaLePa jaki pisteet Raisiosta


Vammalan Lentopallo haki lauantaina täyden pistepotin Raisiosta, kun vierasjoukkue voitti kiihkeäksi ennakoidun ottelun numeroiden valossa helpohkosti lukemin 0-3 (23-25, 23-25, 18-25). Loimun päävalmentaja Ruslan Zhbankov oli ymmärrettävän pettynyt omiensa otteisiin: "Olimme kentällä vain pelaamassa. Taistelua ei näkynyt lainkaan."

Ottelun kaksi ensimmäistä erää Loimu hallitsi erien alkua, mutta VaLePa kiri lopussa rinnalle ja pelasi erien loput kotijoukkuetta aggressiivisemmin. Ensimmäinen erä oli parhaimmillaan jo tilanteessa 18-12, mutta VaLePa kiri ohi johtaen jo kahdenkymmenen pisteen kohdalla.

Odotettua kiihkeyttä ei ottelussa nähty kunnolla kuin ensimmäisen erän lopussa, jossa ottelun päätuomari Pasi Hakkarainen hämmästytti koko salia tilanteessa 23-23 näyttämällä VaLePan hyökkäyksen osuneen Loimun torjuntaa. VaLePan joukkue ja rajatuomarit mukaan lukien tuota kosketusta ei salissa juuri muut nähneet. Tilanteen jälkipelissä Loimun kapteeni Henri Tuomi sai punaisen kortin, joka piti hänet rangaistuspenkillä koko toisen erän ajan.

Joukkueiden valmentajat näkivät ottelun käännekohdat hyvin samalla lailla:

- En tiedä mitä tapahtui ensimmäisessä erässä tilanteessa 18-12. Joku seinä tuli siinä vaiheessa vastaan. Vastaanotto heikkeni ja peli meni yksipuoliseksi, kommentoi Loimu Ruslan Zhbankov.

- Tämä oli vaikea ottelu. Kaksi ensimmäistä erää olivat tosi tasaisia. Kirimme niissä Loimun etumatkan hyvin kiinni ja päätimme erät tehokkaasti. Kolmas erä olikin jo tasaisempaa suorittamista meiltä ja selvempää tuloksen valossa, pohti Ugis Krastins.

VaLePan parhaan pelaajan valinta oli helppoa, sillä maajoukkueen yleispelaaja Olli Kunnari oli selvästi kentän paras pelaaja. Hän takoi myös ottelun korkeimman pistemäärän 21 pistettä tehoin +14. Loimun paras pelaaja pisteiden valossa oli Garrett Muagututia, joka teki 13 pistettä tehoin +3.

Loimun tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Raision Loimu - logo

Loimu - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Rahko jatkaa Loimussa vähintään kevääseen 2021

Rahko jatkaa Loimussa vähintään kevääseen 2021

Sunnuntaina iskettävään lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan viimeiseen, ja tärkeään sellaiseen, kotipeliin valmistautuva Raision Loimu sai perjantaina mukavaa uutisoitavaa, kun tällä kaudella lentopallon Mestaruusliigassa debytoinut ja aimoharppauksin kehittynyt yleispelaaja Väinö Rahko laittoi nimensä 2-vuoden jatkosopimukseen kasvattajaseuransa kanssa.

Lue lisää
Loimu sijoitus ja pudotuspelien kotietu ratkeaa kalkkiviivoilla

Loimu sijoitus ja pudotuspelien kotietu ratkeaa kalkkiviivoilla

Jos on Mestaruusliigan otteluohjelmaa parjattu muutoin kauden aikana useammallakin suulla, niin ainakin sen laatija on saanut punottua mielenkiintoiset keitokset viimeisille runkosarjakierroksille taisteluun viimeisestä puolivälierien kotietupaikasta, eli 4. sijasta.

Lue lisää
Samuli Kaislasalo vaihtaa Raisiosta Kreikkaan

Samuli Kaislasalo vaihtaa Raisiosta Kreikkaan

Ottelukohtaisella sopimuksella Raision Loimun riveihin aivan Mestaruusliiga kauden kynnyksellä liittynyt maajoukkuehakkuri Samuli Kaislasalo ei palaa enää viime sunnuntain EM-karsintaottelun jälkeen Loimun riveihin.

Lue lisää
VaLePan tähtisikermä toistamiseen kiusattavaksi Raisioon

VaLePan tähtisikermä toistamiseen kiusattavaksi Raisioon

Kauden alussa VaLePan tähtisikermää Raisiossa viiden erän verran kiusannut Loimu saa uuden mahdollisuuden mestarisuosikin kaatamiseen lauantaina, kun VaLePa saapuu vieraaksi Loimun perinteiseen Joulu-otteluun.

Lue lisää
Loimu pesi Tiikerit puhtaasti kolmessa erässä

Loimu pesi Tiikerit puhtaasti kolmessa erässä

Raision Loimun ja Kokkolan Tiikereiden kaksi ensimmäistä lentopallon Mestaruusliiga-kohtaamista olivat päättyneet kotivoittoihin eikä kolmas tehnyt poikkeusta tässä suhteessa, kun Loimu pesi tiikerit Kerttulan liikuntahallissa puhtaasti luvuin 3-0.

Lue lisää
Jan Helenius Berliinistä Raisioon

Jan Helenius Berliinistä Raisioon

Lauantain vieraspeliin Kokkolassa valmistautuva Raision Loimu on hankkinut riveihinsä loukkaantuneen Verneri Vetriön jättämää aukkoa paikkaamaan 67 miesten maaottelua pelanneen yleispelaaja Jan Heleniuksen.

Lue lisää