Mestarit areenalla Raisiossa keskiviikkona
Mestarit areenalla Raisiossa keskiviikkona
VaLePa on viime kauden tapaan yksi suurimmista mestarisuosikeista maajoukkuetähti Olli Kunnarin johdolla. Joukkueen runko pysyi kesällä hyvin koossa ja hakkuriosastoa vahvistettiin vielä hankkimalla latvialainen Ansis Medenis, joka kaatoi toissa kaudella Loimun puolivälierissä lähes yksinään. Kunnarin lisäksi valepalaisista maajoukkuekuvioissa esiintyi Maailmanliigassa mukana ollut passari Antti Esko. Lauantaina Saimaa Volleylle, tai oikeastaan Joni Mikkoselle, taipunut Loimu ehtii hioa yhteispeliään muutaman harjoituksen verran ennen VaLePan kohtaamista. Loimun torjunta on ollut alkukauden parhaiten toiminut osa-aluea ja sillä saralla tarvitaan onnistumisia myös keskiviikkona, kun Kunnari ja Medenis koettelevat loimulaisten torjuntakäsien kestävyyttä. Ottelun yhteydessä Kerttulan liikuntahallilla järjestetään Loimun toimiston tyhjennysmyynti, eli Loimu-kirppis. Tyhjennyksessä koitetaan päästä eroon vuosien varrella toimistolle kertyneistä ylimääräisitä edustusjoukkueen tekstiileistä sekä fanituotteista. Löytöjä voi tulla tekemään tuntia ennen ottelun alkua, eli 17.30. |
Takaisin edelliselle sivulle