Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Loimu ja Hurrikaani keskiviikkona paikallistaistelussa

 

Loimu ja Hurrikaani keskiviikkona paikallistaistelussa


Loimun ja Hurrikaanin väliset paikalliskamppailut ovat olleet viime vuodet yksiä kauden odotetuimpia otteluita molemmilla paikkakunnilla. Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet Mestaruusliigassa kertaalleen, jolloin Loimaalla Loimusta ei ollut Hurrikaanin pysäyttäjäksi.

Viime kaudella Mestaruusliigan hopeamitaleita juhlinut Hurrikaani vahvistui tähän kauteen merkittävästi, kun joukkueeseen liittyivät Erik Jago sekä maajoukkuetähdet Matti ja Mikko Oivanen, joista tosin hakkuri-Mikko vaihtoi jo Hurrikaanin paidan Parsi Volleyn peliasuun. Hurrikani on menestynyt tällä kaudella kotoisen Mestaruusliigan lisäksi Euroopan kentillä, sillä Challenge Cupissa joukkue eteni 16. parhaan joukkoon ja oli lähellä päästä jopa puolivälieriin, mutta Makkabi Tel Aviv oli lopulta kultaisessa erässä liian kova pala purtavaksi viikko sitten.

Kerttula on ollut perinteisesti vaikea pelipaikka Hurrikaanille, ja sellaisena päävalmentaja Vesa Kujanpään joukot pyrkivät pitämään sen jatkossakin. Loimu kärsi lauantaina yllätystappion Muuramessa hurmiossa pelanneelle MuurLelle, joten Loimu lähtee keskiviikon paikalliskamppailuun ärsytettynä. Lauantain tappio oli hyvää nousua sarjataulukossa kohti kärkeä tekevälle Loimulle tämän kalenterivuoden ensimmäinen. Loimun joukkue on kunnossa paikalliskamppailun kynnyksellä, sillä lauantaina kuumeen vuoksi poissa ollut Kimmo Kutinlahtikin on palannut harjoituksiin. Uuden vahvistuksen pelaamisen osalta Loimu valmennusjohto tekee päätökset yhdessä Mehiläisen ja OMT-Liikkeen ammattilaisten kanssa päivä ja peli kerrallaan.

Keskiviikon paikallisottelussa nähdään ensimmäistä kertaa tanssityttöjä ja Pomppis-lastenaitio. Tanssitytöt Loimun otteluihin tuo kahden raisiolaisen seuran yhteistyö, kun Loimu ja Raision Jumpparit ovat sopineet showtanssin kilparyhmän esiintymisestä Loimun peleissä. Uutta on myös hallin aulan neuvottelutilaan pelien ajaksi rakennettava Pomppis-lastenaitio. Tämä toteutetaan yhteistyössä naantalilaisen Pomppiksen sekä Raision MLL:n kanssa. Lastenaitiolla pyritään lisäämään lapsiperheiden viihtymistä Loimun otteluissa.

Loimun tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Raision Loimu - logo

Loimu - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Loimu jatkoi Tiikereiden vierasvaikeuksia

Loimu jatkoi Tiikereiden vierasvaikeuksia

Raision Loimu oli tyly isäntä Kokkolan Tiikereille lentopallon Mestaruusliigan keskiviikko-illan ainoassa kamppailussa pitäen kaikki sarjapisteet Kerttulassa luvuin 3-0.

Lue lisää
Loimu jatkaa kotimaisin voimin

Loimu jatkaa kotimaisin voimin

Raision Loimun koronatauko lentopallon Mestaruusliigassa päättyy tällä viikolla, kun oranssipaidat palaavat tositoimiin kotikentällään Kerttulan liikuntahallissa Savo Volleyta vastaan lauantaina. Ottelu pelataan yleisörajoitusten vuoksi suljetuin ovin.

Lue lisää
Loimu joutuu uudestaan pelaajamarkkinoille - Amado lopettaa uransa

Loimu joutuu uudestaan pelaajamarkkinoille - Amado lopettaa uransa

Raision Loimu tiedotti noin kuukausi sitten jenkkikeskitorjuja Nick Amadon täydentävän joukkueen kokoonpanon valmiiksi, mutta nyt raisiolaiset joutuvat käynnistämään uuden keskitorjujan hakuprosessin.

Lue lisää
Loimulle uusi passari ja keskitorjuja

Loimulle uusi passari ja keskitorjuja

Raision Loimu on solminut kaksi pelaajasopimusta, joiden myötä joukkue on käytännössä valmis alkavaan Mestaruusliiga-kauteen.

Lue lisää
Einari Koivisto TUTO Volleyn paitaan

Einari Koivisto TUTO Volleyn paitaan

Lentopallon 1-sarjassa pelaava TUTO Volley hankki hakkuriosastolleen täydennystä, kun se solmi yksivuotisen sopimuksen Einari Koiviston kanssa.

Lue lisää
Loimun riveihin mieluisa paluumuuttaja

Loimun riveihin mieluisa paluumuuttaja

Raision Loimu ja lentopallon Mestaruusliiga saa mieluisan paluumuuttajan, kun Kirill Borichev tekee paluun pääsarjatasolle.

Lue lisää