Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kerho kolmanteen perättäiseen tasapeliinsä Samppalinnan iltapäivässä

 
Kerho kolmanteen perättäiseen tasapeliinsä Samppalinnan iltapäivässä

Neljän kierroksen jälkeen sarjakärjessä eiliseen futsal-liigan kamppailuun lähtenyt Turun Pallokerho pelasi jännittävien vaiheiden jälkeen kolmannen perättäisen tasapelinsä ja putosi samalla tasaisessa sarjataulukossa sen kolmennelle sijalle. Aurajokivarren ylpeyden vieraiksi Kokkolasta saapuneet TP-kaarlelaiset olivat ottaneet opikseen joukkueiden kauden aiemmasta, Kerhon murskavoittoon päättyneestä kohtaamisesta ja Samppalinnan muovilla nähtiin tällä kertaa valkoisissa pelanneen vierasjoukkueen puolustustaistelu.

Ottelun ensimmäinen erä oli kotijoukkueen selvää hallintaa, mutta lopulta ottelun ykköspelaajaksi noussut Kaarle-vahti Janne Björkgren oli valitettavasti loistovireessä ja teki kerta toisensa jälkeen varsinaissuomalaisten lähentely-yritykset vaarattomiksi. Maalintekotilanteet erässä menivät selvästi kotijoukkueelle lukemin 19-7.

Ottelun ensimmäinen onnistuminen maalinteon merkeissä nähtiin ajassa 07:49, kun vierailija TP-Kaarle toimitti ensimmäisestä vedostaan maalin kohden Selectin Laaksosen vartioimaa nuottaa. Mannströmin ja Byskaatan esityön jälkeen vedoille pääseen Mikko Venetpalon pahasta maskista lähtenyt laukaus näytti painuvan helponnäköisesti kerhomaalin yläkulmaan.

Pallokerho tuli tasoihin ajassa 12:50, kun Hermanneiksi nimetyn Kerhon kentän pyörityksen jälkeen pelaajavalmentaja Tomi Tuominen sai jalan vapaaksi ja pääsi ampumaan noin kymmenestä metristä kohden Kaarle maalia. Kentän target Christian Majalla oli suuri ansio Tuomisen maalin synnyssä, sillä hän kerkesi peittämään läpiottelun tulessa olleen Björkgrenin näkökentän ja näin ollen teki pohjanmaalaisvahdin torjuntamahdollisuudet tyhjiksi. Pallo pitseihin ja tilanne taululla yhteen yhteen.

Muutamasta erän loppuun tuleesta  todella maukkaasta Kerho paikasta huolimatta erätauolle Samppalinnan lauantai-iltapäivässä mentiin tilanteessa 1-1.

Ottelun jälkimmäinen kaksikymppinen oli ensimmäistä huomattavasti tasaisempi vääntö, vaikka kotijoukkeella taisi sen aikana olla jopa avauserää enemmän pallo hallussaan. Osa syynä tähän oli Pallokerhon ylempää lähtenyt karvaus, joka johti vierailija Kaarlen hyökkäysten suoraviivaistumiseen.

Kokkolaisvierailija karkasi turkulaisyleisön harmiksi ottelussa jälleen johtoon ajassa 26:26, kun Niklas Byskata laukoi kaukaa kentän pohjalta ja Kaarle-kapteeni Kalliokoski passasi namupaikan ottelun päätteeksi hopeisella Veikkausmitalilla palkitulle Pasi Nevanperälle. Kerho vahti Laaksonen oli tilanteessa voimaton, kun pallo painui voimalla hänen längistään maaliverkkoihin.

Turun Pallokerho tuli ottelussa toistamiseen tasoihin nopean vastahyökkäyksen päätteeksi, kun ajassa 31:44 ”Isojen poikien” Petteri Pitkänen tarjoili pelivälineen Matti Heimolle maalista katsoen vasemmalle ja Heimo ampui tarkalla rintapotkulla Björkgrenin jalan vierestä nahkakuulan oikealle alas. Tilanne muuttui taululla tässä vaiheessa peliä lukemiin 2-2.

Vierailija TP-Kaarle ei kuitenkaan kotijoukkueen maalin jälkeen jäänyt kauaksi aikaa  surkuttelemaan hukattua johtoaaan, vaan heti seuraavasta omasta ”hyökkäyksestään” se heilutteli taas verkkoa Marko Laaksosen seläntakana.

Läpi ottelun hyvin maalinteko tilanteita haistellut Nevanperä oli hyvin hereillä Kerhon hyökkäyspäässä suorittaman, hieman kesyeksi jääneen maalintekoyrityksen jälkeen ja karkasi Björkgrenin avauksesta yksin Laaksosta vastaan. Nevanperä otti pallon tilanteessa hallitusti ilmasta alas ja ampui puoliksi kääntölaukauksella maita pitkin ohi peittämään sännänneen Laaksosen. Tilanne jalleen vierailijoille 2-3.

Kotijoukkueen tasoitus tuli ylivoimalla ajassa 36:42. Reikäpaitana toimineen Tomi tuomisen johdolla kerholaiset pyörittelivät ensin Kaarlen boxin auki ja maalin eteen Björkgrenin nenän alle vapaaksi jäänyt Petteri Pitkänen pääsi jatkamaan suoraan Kai Lempisen vedosta pallon pitseihin ja tuomaan kotijoukkueen jälleen tasoihin pelissä.

Mutta Kokkolaiset eivät olleet tulleet puolen Suomen takaa myymään nahkaansa halvalla Samppalinnan muoville, ja joukkue siirtyikin vielä kerraltaalleen ottelussa johtoon.

Ajassa 39:01 TP-Kaarle kapteeni Kalliokoski pääsi Nevanperän reboundista ampumaan pelivälineen Kerho maalin ja tässä vaiheessa näytti todellakin siltä, että hyvin taistelleet kokkolalaiset veisivät täyden pistepotin mukanaan iltapäivän pelistä. Tilanteeseen upean esityön teki kenttäaluuen oikealta laidalta pallon maalin edustalle pelannut ja jo 1-2 maalin alustanut Niklas Byskata.

Mutta Kerho ei ollut vielä valmis heittämään kirvestään kaivoon.

Kotijoukkue otti suoraan aloituksesta jälleen viidennen kenttäpelaajan mukaan peliin, ja se tuotti toistamiseen ottelussa kaivattua tulosta. Tällä kertaa Lempinen pelasi pallon kaarlemaalista katsottuna oikeaan laitaan, josta pelaajavalmentaja Tomi Tuominen ampui suoraan ykkösestä kohden kokkolalaismaalia. Aijemmankin ylivoimamaalin tapaan päätykatsomon läpi ottelun kovasti parjaama Petteri Pitkänen ohjasi takavasaralla pallon maalin kattoon ja toi joukkueensa jälleen tasoihin pelissä.

Ottelun toiseksi viimeisellä sekunnilla kokkolalaisilla oli vielä todella hyvä maalintekotilanne Marko Laksosen vartioimalla maalilla, kun Pasi Nevanperä pääsi avopaikasta yrittämään viimeistelyä. Kotikatsojien onneksi vaasalaisveteraanin veto pysähtyi Kerhon maalipuihin ja kun summeri soi Samppalinnassa pelin päättymisen merkiksi sarjapisteet tasattiin joukkueiden kesken lukemiin 4-4 (1-1) päättyneen kamppailun jälkeen.

”Periaatteessa pelasimme tänään ihan hyvän pelin, vaikka maalinteko olikin ihan tervanjuontia. Omiin tuli laskettua pari nyyttiä aivan liian helposti, ylivoimapelaaminen sen sijaan meni huomattavasti normaalitasoamme paremmin. Krediitit vastustajalle hyvästä puolustuspelaamisesta, he tekivät pelaamisestamme tänään vaikeaa”. Veisteli Turun pallonkerhon vastuu valmentaja jo toistamiseen kuluvalla kaudella toiminut Ville Paakkonen pelin jälkeen.

”Kuten vimeviikonvaihteen GFT-pelissäkin, tänään meidän oli jälleen tarkoitus lähteä nöyrästi oman pään kautta, ja mielestäni onnistuimmekin siinä kohtalaisen hyvin. Päivän tuomarilinjaan en sen sijaan voi olla aivan tyytyväinen, vaikka siihen emme toki kaatuneetkaan.” Kommentoi TP-Kaarlen virkaa tehnyt luotsi Petri Telimaa juuri päättyneen trillerin jälkeen.

TPK:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Pallokerho - logo

TPK - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Futsalin pudotuspelit alkavat

Futsalin pudotuspelit alkavat

Futsal-liiga jatkuu tulevana viikonloppuna pudotuspelien muodossa.

Lue lisää
Ratkaisun hetket lähestyvät kuluvan kauden liigassa

Ratkaisun hetket lähestyvät kuluvan kauden liigassa

Futsal-liiga palaa viikonloppuna jälleen kerran tositoimiin pienen maaottelutauon jälkeen.

Lue lisää
Nälkäinen ja ärsytetty Kerho liigajohtajaa haastamaan

Nälkäinen ja ärsytetty Kerho liigajohtajaa haastamaan

Liigan neljännentoista kierroksen kamppailu tuo tulevana viikonloppuna Kerholle vieraita hämeestä.

Lue lisää
Ja lopussa saatiin kulma...

Ja lopussa saatiin kulma...

Sanonta ”uusi vuosi uudet kujeet” ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa, kun Turun Pallokerhon futsalmiehistö palasi joulutauolta liigapelien pariin, ellei kujeilijaksi sitten lueta vieraiksi saapuneiden Espoolaisten futsalistoja.

Lue lisää
Moderni klassikko loppiaisen iltapäivässä

Moderni klassikko loppiaisen iltapäivässä

Futsal-liiga palaa tulevana torstaina sekä joulu- että maaottelutauolta ja Turun Pallokerhon futsalistoille vuosi 2011 alkaa heti ehkä sillä kaikkein haastavimmalla pelillä.

Lue lisää
Taistelu jokivarren valtikasta

Taistelu jokivarren valtikasta

Turun Pallokerho – FC Inter Turku hyväntekeväisyys futsal-ottelu. Lauantaina 22.01.2011 kello 15:00 Caribian 994-areenalla.

Lue lisää