Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Loimu ja VaLePa tarjosivat viisi erää viihdettä

 

Loimu ja VaLePa tarjosivat viisi erää viihdettä


Raision Loimu sai keskiviikkona Kerttulan liikuntahalliin vieraakseen hallitsevan Suomen mestarin Sastamalasta. Loimu ja VaLePa tarjosivat yleisölle kelpo viihdettä koko rahan edestä. Ottelussa nähtiin varhaiseen syyskauden otteluun yllättävän hyvä tunnelataus, joka purkautui molempien joukkueiden osalta välillä verkon toiselle puolelle ja välillä tuomaripallille, jossa päätuomari Seppo Mutkala olikin ajoittain hieman vaikeuksissa.

Ottelun loppulukemiksi kirjattiin 2-3 (25-27, 25-21, 25-22, 17-25, 9-15), joten sarjapisteet jaettiin 1-2. VaLePa nousi kahden pisteen myötä sarjassa toiseksi. Loimu jatkaa tasaisessa keskikastissa sijalla 7. VaLePa-ottelun myötä Loimun kauden viidestä ottelusta kolme on mennyt viidenteen erään ja Loimu on hävinnyt ne kaikki. Positiivista viidessä ensimmäisessä ottelussa on ollut se, että mistään niistä Loimu ei ole joutunut poistumaan pisteittä kentältä.

Loimu oli avauserää tappiolla jo 18-23, mutta nousi lopussa taistelemaan erävoitosta. Epävarma tuomaritoiminta nostatti tunteita jo avauserässä, kun tilanteessa 23-24 Elviss Krastinsin lyönnin mahdollisesta torjuntakosketuksesta pidettiin torikokousta. Tuo tuomio oli Loimulle positiivinen, mutta kuitti toiseen suuntaan tuli heti tilanteessa 24-24, kun hieman epäselvä tilanne verkolla tuomittiin VaLePan eduksi. VaLePan ongelma läpi ottelun oli hyökkäysvirheiden suuri määrä. Toiseen erään niitä osui kaikkein eniten ja Loimu johtikin erää parhaimmillaan jo 21-14. Loimu jäi lopussa vähän odottelemaan erävoiton tulemista itsestään ja VaLePakin pääsi kirimään yli 20 pisteen. Kolmannen erän alku oli VaLePalta vahva tilanteeseen 1-6 asti. Sen jälkeen Loimu heräsi taistelemaan ja veikin erävoiton lopulta nimiinsä. Hyvän nousun ja erävoiton jälkeen Loimulla oli mahdollisuus lähteä hakemaan kolmen pisteen voittoa, mutta neljäs erä lähti jälleen heikosti käyntiin. Tilanne oli nopeasti 0-4 eikä Loimu saanut lopulta koko erän aikana oikein peliään pyörimään. Viides erä noudatti kolmannen ja neljännen erän kaavaa ja VaLePa otti heti alussa pienen etumatkan, jonka kiinni kurominen ei onnistunut lyhyen erän aikana. Loimun paras pistemies oli hakkuri Dean Bittner (24 pts, +9), mutta joukkueen parhaana palkittiin takakentän erikoisosaaja Juho Rajala, joka vastaanotti 75% tarkkuudella ja puolusti lukemattoman määrän palloja peliin. VaLePan paras pistemies oli Olli Kunnari (23 pts, +16). Vieraista toiseksi eniten pisteitä teki tehottomuudesta kärsinyt hakkuri Ansis Medenis (22 pts, +1).

- Positiivista oli, että osoitimme pystyvämme haastamaan sarjan suurimpiin ennakkosuosikkeihin lukeutuvan VaLePan. Negatiivista sitten taas se, että meiltä ei ole löytynyt viidensissä erissä sellaista kylmäpäistä sankariviitan kantajaa, joka takoisi ratkaisupallot kenttään. Mutta kaiken kaikkiaan näen esityksessämme paljon hyvää, kommentoi Loimun päävalmentaja Vesa Kujanpää.

- Nämä ovat tärkeitä pelejä joukkueelle. Nämä ovat testejä, joissa testataan sekä joukkueen henkistä että taktista valmiutta. Ottelussa ei saanut mitään helpolla, kehui VaLePan päävalmentaja Ugis Krastins keskiviikon ottelua.

Loimu pelaa ensi viikonloppuna Suomen Cupin puolivälieräturnauksessa Loimaalla. Vastaan asettuvat Hurrikaani, KoVe ja Puustelli Team Aurasta. Turnauksen voittaja etenee Cupin välieriin, jotka pelataan joulukuussa. Seuraavat kolme peliä Loimu pelaa vieraskentillä ja tositoimiin Raisiossa palataan vasta 10.11., kun viime kauden yllättäjäjoukkue Muuramen Lentopallo saapuu Kerttulaan.

Loimun tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Raision Loimu - logo

Loimu - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Loimu jatkoi Tiikereiden vierasvaikeuksia

Loimu jatkoi Tiikereiden vierasvaikeuksia

Raision Loimu oli tyly isäntä Kokkolan Tiikereille lentopallon Mestaruusliigan keskiviikko-illan ainoassa kamppailussa pitäen kaikki sarjapisteet Kerttulassa luvuin 3-0.

Lue lisää
Loimu jatkaa kotimaisin voimin

Loimu jatkaa kotimaisin voimin

Raision Loimun koronatauko lentopallon Mestaruusliigassa päättyy tällä viikolla, kun oranssipaidat palaavat tositoimiin kotikentällään Kerttulan liikuntahallissa Savo Volleyta vastaan lauantaina. Ottelu pelataan yleisörajoitusten vuoksi suljetuin ovin.

Lue lisää
Loimu joutuu uudestaan pelaajamarkkinoille - Amado lopettaa uransa

Loimu joutuu uudestaan pelaajamarkkinoille - Amado lopettaa uransa

Raision Loimu tiedotti noin kuukausi sitten jenkkikeskitorjuja Nick Amadon täydentävän joukkueen kokoonpanon valmiiksi, mutta nyt raisiolaiset joutuvat käynnistämään uuden keskitorjujan hakuprosessin.

Lue lisää
Loimulle uusi passari ja keskitorjuja

Loimulle uusi passari ja keskitorjuja

Raision Loimu on solminut kaksi pelaajasopimusta, joiden myötä joukkue on käytännössä valmis alkavaan Mestaruusliiga-kauteen.

Lue lisää
Einari Koivisto TUTO Volleyn paitaan

Einari Koivisto TUTO Volleyn paitaan

Lentopallon 1-sarjassa pelaava TUTO Volley hankki hakkuriosastolleen täydennystä, kun se solmi yksivuotisen sopimuksen Einari Koiviston kanssa.

Lue lisää
Loimun riveihin mieluisa paluumuuttaja

Loimun riveihin mieluisa paluumuuttaja

Raision Loimu ja lentopallon Mestaruusliiga saa mieluisan paluumuuttajan, kun Kirill Borichev tekee paluun pääsarjatasolle.

Lue lisää