Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Atte-Elias Puholainen TUTO Volleyn riveihin ja Siirilälle jatkosopimus

Atte-Elias Puholainen TUTO Volleyn riveihin ja Siirilälle jatkosopimus

Lentopallon 1-sarjassa pelaava TUTO Volley on tehnyt ensi kauden kattavat sopimukset hakkuri Atte-Elias Puholaisen ja yleispelaaja Tuomas Siirilän kanssa. Puholainen siirtyy TUTO Volleyn miehistöön Kuortaneelta, jossa nuori 194-senttinen lupaus pelasi kolme edellistä kautta. Tuomas Siirilälle puolestaan tuleva sesonki on toinen TUTO Volleyn paidassa.

18-vuotias Puijo Volleyn kasvatti Puholainen on kerännyt Kuortaneen vuosinaan kokemusta ykkös- ja kakkossarjan lisäksi myös kansainvälisiltä kentiltä, kun hän on edustanut Suomen nuorisomaajoukkueita, joiden rungon Kuortaneen joukkue muodostaa. Viime kaudella Ykkössarja-otteluita kertyi nuorelle miehelle plakkariin 15 kappaletta. Hakkuri esitti kauden aikana varsin lupaavia otteita, esimerkiksi joulukuun ottelussa TUTO Volleyta vastaan tullessaan vaihdosta terävästi kentälle.

Turkuun Puholainen saapuu positiivisin mielin:

- Pääsimme hyvin yhteisymmärrykseen sopimusneuvotteluissa ja TUTO Volley oli viime kaudella vahva joukkue, jota vastaan oli hyviä taisteluita Kuortaneen paidassa. Täällä tehdään asioita hyvin ja organisaatio toimii, lisäksi Turussa on aina mahtava yleisö paikan päällä, joten pelaaminen on mukavaa, suitsuttaa tuore vahvistus.

Yleispelaaja Tuomas Siirilä saapui TUTO Volleyn riveihin viime kaudeksi Lempäälästä, jossa mies tahkosi Ykkössarjaa LeKin paidassa. Tuota ennen Siirilä oli ehtinyt maistaa jo myös liigavauhtia Raision Loimun ja Joensuun Riennon väreissä. Menneellä kaudella 22-vuotias yleispelaaja osoitti otteillaan kuuluvansa TUTO Volleyn avainpelaajiin. Siirilä muodosti yhdessä Ossi Rumpusen kanssa tehokkaan yleispelaajakaksikon, joka kylvi usein tuhoa kentällä. Viime kaudella Siirilä tehtaili 21 otteluun 200 pistettä eli keskimäärin 9, 4 pistettä kohden, joka oikeutti joukkueen sisäisessä pistepörssissä toiselle sijalle.

Tulevaan kauteen Siirilä lähtee kehittymään pelaajana:

- TUTO Volleyssa on hyvä mahdollisuus kehittyä paljon ja pärjätä joukkueena hyvin. Kesätreenejä odotan todella paljon, että pääsee laittamaan itsensä hyvään kuntoon. Ensi kaudella pääsee taas pelaamaan hyvää lentopalloa ja joukkueena kehittymään viime kautta paremmaksi, Siirilä tuumailee.

Lähde: tutovolley.fi


Takaisin edelliselle sivulle




Loimu jatkoi Tiikereiden vierasvaikeuksia

Loimu jatkoi Tiikereiden vierasvaikeuksia

Raision Loimu oli tyly isäntä Kokkolan Tiikereille lentopallon Mestaruusliigan keskiviikko-illan ainoassa kamppailussa pitäen kaikki sarjapisteet Kerttulassa luvuin 3-0.

Lue lisää
Loimu jatkaa kotimaisin voimin

Loimu jatkaa kotimaisin voimin

Raision Loimun koronatauko lentopallon Mestaruusliigassa päättyy tällä viikolla, kun oranssipaidat palaavat tositoimiin kotikentällään Kerttulan liikuntahallissa Savo Volleyta vastaan lauantaina. Ottelu pelataan yleisörajoitusten vuoksi suljetuin ovin.

Lue lisää
Loimu joutuu uudestaan pelaajamarkkinoille - Amado lopettaa uransa

Loimu joutuu uudestaan pelaajamarkkinoille - Amado lopettaa uransa

Raision Loimu tiedotti noin kuukausi sitten jenkkikeskitorjuja Nick Amadon täydentävän joukkueen kokoonpanon valmiiksi, mutta nyt raisiolaiset joutuvat käynnistämään uuden keskitorjujan hakuprosessin.

Lue lisää
Loimulle uusi passari ja keskitorjuja

Loimulle uusi passari ja keskitorjuja

Raision Loimu on solminut kaksi pelaajasopimusta, joiden myötä joukkue on käytännössä valmis alkavaan Mestaruusliiga-kauteen.

Lue lisää
Einari Koivisto TUTO Volleyn paitaan

Einari Koivisto TUTO Volleyn paitaan

Lentopallon 1-sarjassa pelaava TUTO Volley hankki hakkuriosastolleen täydennystä, kun se solmi yksivuotisen sopimuksen Einari Koiviston kanssa.

Lue lisää
Loimun riveihin mieluisa paluumuuttaja

Loimun riveihin mieluisa paluumuuttaja

Raision Loimu ja lentopallon Mestaruusliiga saa mieluisan paluumuuttajan, kun Kirill Borichev tekee paluun pääsarjatasolle.

Lue lisää