Vain voitto kelpaa
Kiekko-Vantaa ja TuTo kohtaavat jo kuudennen kerran kuluvan kauden aikana.
Lue lisää
Kiekko-Vantaa ja TuTo kohtaavat jo kuudennen kerran kuluvan kauden aikana.
Lue lisää
Nuori TPS-joukkue haastoi maailmanmestareita vilisevän SSV:n tasapäiseen kamppailuun sarjapisteistä kauden ennätysyleisön edessä, mutta joutui lopulta taipumaan vielä tällä kertaa kokeneemmalle vastustajalleen.
Lue lisää
Akatemia aloittaa viiden pelin härkäviikon A-nuorten kotiottelulla FBT Karhuja vastaan.
Lue lisää
Riento aloitti pelin terävästi ja piti Pyrinnön takanaan ensimmäisen puoliajan; tauolle tilanteessa 31-30.
Lue lisää
Sport ja TuTo pelasivat erittäin eriskummallisen ottelun, missä todistettiin monenlaisia vaiheita.
Lue lisää
HC TPS Turku Oy:n hallitus on vapauttanut Riku-Petteri Lehtosen tehtävistään ja hänen tilalleen päävalmentajaksi tulee Jukka Koivu.
Lue lisää
Raision Loimu otti jo kolmannen kerran tällä kaudella 3-1- voiton naapuristaan Hurrikaanista.
Lue lisää
TPS Akatemian A-nuoret matkustaa lauantaina Jyväskylään hallitsevan Suomen mestarin Happeen vieraaksi Monnarin parketille.
Lue lisää
Kaksi edellistä peliään voittanut TPS kohtaa kevään lähestyessä otteitaan kohentaneen hallitsevan Suomen mestarin SSV:n.
Lue lisää
Kahdessa kaudessa Mestiksen parrasvaloista sarjan tyvipäähän klupsahtanut TuTo jatkaa runkosarjataivaltaan perjantaina 21.1.2011, jolloin se saa vieraakseen huomattavasti paremmassa asemassa olevan SaPKon.
Lue lisää
Amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigakauden 2011 otteluohjelma on valmistunut.
Lue lisää
Raision Loimun voitto- ja hyvien otteiden putki katkesi keskiviikkona Kerttulassa, kun Salon Piivolley kävi hakemassa täyden pistepotin Raisiosta.
Lue lisää
Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana molemmilla joukkueilla oli hyviä painostusjaksoja.
Lue lisää
Raision Loimu jatkoi lauantaina erinomaisia otteitaan lentopallon Mestaruusliigassa saalistaen jo kuudennen voiton putkeen.
Lue lisää
Veikkausliigakauteen 2011 valmistautuva TPS on solminut viisi uutta pelaajasopimusta.
Lue lisää
TPS:n jalkapallojoukkueen viime kaudella Suomen Cupin voittoon ja SM-pronssille luotsannut Marko Rajamäki jatkaa seuransa päävalmentajana ainakin kauden 2013 loppuun asti.
Lue lisää
TPS onnistui nappaamaan kummatkin sarjapisteet Loviisan hienotunnelmaiselta Urheilutalolta lukemin 6-7.
Lue lisää
TPS:n vaisut kotiottelut saivat jatkoa kun se kaatoi SPV:n kovan taistelun jälkeen lukemin 11-6.
Lue lisää
TPS:n kevätkausi alkoi hyvillä otteilla muutaman ottelun ajan, mutta edelliset kolme kamppailua ovat olleet enemmän tai vähemmän heikkoja.
Lue lisää© 2025 UrheiluTurku.com.