Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Siitä onkin jo aikaa

 
Siitä onkin jo aikaa

Siitä onkin jo aikaa kun TuTo ja LeKi ovat viimeksi kohdanneet. No olihan viimeinen vääntö joulukuun 2010 alussa mutta kiitos Mestiksen välisarjan puheenaolevat joukkueet kuuluvat siihen pakettiin jotka ottavat kauden aikana mittaa toisistaan kuusi kertaa joten tasaisuusperiaatteen nimissä aika seuraavalle kohtaamiselle alkaa taas jo olla ajankohtainen. Tällä kertaa, siis keskiviikkona 19.1.2011 möötataan Turussa Kupittaalla, nääs.

Siitäkin on jo aikaa kun Mestiksen peränpitäjänä keikkuva TuTo on voittanut Lempäälän Kisan. Kauden ainoa turkulaisvoitto nähtiin 11. lokakuuta 2010, jolloin TuTo vei pirkanmaalaisia huikein luvuin 8-2. Kaikki muut joukkueiden väliset kohtaamiset ovat päättyneet LeKi- juhliin.

Panoksista

Mestiksen runkosarja alkaa olla loppusuoralla ja varsinkin illan kotijoukkueen kannalta panosta sekä on että ei ole. LeKi majailee tällä hetkellä pudotuspelijoukkuekahdeksikon keskivaiheilla ja ainakin periaatteessa joukkue voi nousta kärkinelikkoon tai toisaalta myös jopa tippua pudotuspeleistä. Joukkue on kuitenkin jälleen kerran pelannut tasaisen kauden ja vasta helmi- maaliskuussa tiedetään mikä on LeKin haaste kuluvan kauden Mestiksessä. Suomeksi sanottuna LeKille keskiviikon ottelusta pisteet ovat enemmän kuin tärkeät.

Mutta palataanpa TuToon. Joukkueella oli mennä viikonloppuna elämän ja kuoleman viikonloppu. Perjantaina 14.1.2011 joukkue kohtasi kotonaan HeKin ja sanalla sanoen sössi kolmen pisteen voiton voittolaukauskisaan ja tappioon. Kun tappiokierre jatkui myös lauantaina Mikkelissä Jukureita vastaan, oli joukkueen päävalmentajan Petri Niukkasen tunnustettava että joukkue jo ”virallisesti” valmistautuu Mestiksen play out- peleihin. Onkin mielenkiintoista nähdä, toimiko Niukkanen poppamiehen tavoin tuomalla julki tuon karsintarealiteetin. Jatkossa TuTo voi ainakin teoriassa pelata ilman paineita ja samalla ainakin teoriassa napsia myös pisteitä jopa niin paljon että se voi välttää play outit.

Äijistä

On myös muistettava että vajaan kahden viikon päässä häämöttää myös Mestiksen siirtoraja. Varsinkin LeKi on koko Mestis- historiansa ajan profiloitunut joukkueena joka on turvautunut ennen kaikkea lähikaupunki Tampereen liigaseurojen Ilveksen ja Tapparan apuihin. Esimerkiksi kuluvalla kaudella joukkueen rosterissa on pelannut yli KUUSIKYMMENTÄ eri pelaajaa. Tämä leikki tietysti loppuu tammi- helmikuun vaihteessa ja viimeistään tuolloin määräytyy millä bändillä Vesa Kokkosen suojatit taivalta jatkavat. TuTo joukkueena on turvautunut huomattavasti vähemmän lainoihin ja koettanut suoriutua vaikeasta kaudesta hyvin pitkälti omien sopimuspelaajiensa turvin. Onko tämä sitten etu vai haitta joukkueen loppukautta ajatellen nähdään kyllä.

Vaikka lähtökohtaisesti keskiviikkona 19.1.2011 Turussa Kupittaan monitoimihallissa pelattava ottelu TuTo-LeKi on panokseton ottelu niin näin ei todellakaan ole. Paitsi että LeKi tarvitsee pisteitä pudotuspelisuunnitelmia silmällä pitäen, voikin olla tiedossa ottelu jossa nähdään ihan uudenlainen TuTo. Koska monet asiat ovat pienestä kiinni, voikin olla niin että joukkueen ei tarvitse puristaa mailaa ihan niiiiin paljon ja vapauttaa joukkueen uudenlaiseen lentoon.

Silmällä pidettävät:

Martin Tuominen(TuTo); nuorukainen, joka pelaa kolmatta kautta TuTossa mutta ei ole milloinkaan pelannut joukkueessa koko kautta. Nautti aikanaan kaudella 2008-2009 Tero ”Forre” Forsellin tarjoiluista tehden paljonkin tehoja. On taas viime matseissa löytänyt hyvän vireen ja alkaa olla jopa liikkeen ja juonikkuuden tasolla kavereita, joka voi tuottaa loppukaudesta TuTo- faneille paljon ilonaiheita.

Jose Nippala(LeKi); olen tavoilleni uskollinen ja tuon taas ”TuTo- syöjä” Nippalan esiin. Harvassa ovat olleet viimeisen kolmen kauden aikana ne ottelut joissa Jose ei olisi saalistanut pisteitä TuToa vastaan.

Mestiksen (Juha Heikkilä) tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Petri Niukkanen

Tiedot

Martin Tuominen

21.8.1990 Loimaa
Tiedot


Niklas Ylitalo TPS-hyökkäykseen

Niklas Ylitalo TPS-hyökkäykseen

TPS on solminut kahden vuoden sopimuksen hyökkääjä Niklas Ylitalon kanssa. 25-vuotias oikealta laukova laitahyökkääjä siirtyy Turkuun Rauman Lukosta.

Lue lisää
Veli-Matti Savinainen TPS:ään kaksivuotisella sopimuksella

Veli-Matti Savinainen TPS:ään kaksivuotisella sopimuksella

TPS ja kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen ovat solmineet kahden vuoden mittaisen sopimuksen.

Lue lisää
Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Turun Palloseura ja Ruben Rafkin, 23, ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen.

Lue lisää
TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

Turun Palloseura on solminut kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen hyökkääjä Tim Söderlundin, 27, kanssa. Tuleva kausi on Skellefteåstä kotoisin olevalle ruotsalaishyökkääjälle toinen mustavalkoisissa.

Lue lisää
Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–26 kattavan pelaajasopimuksen ruotsalaisen Linus Nässénin kanssa. 24-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun SHL-seura Frölunda HC:n riveistä.

Lue lisää
Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen ruotsalaispuolustaja Victor Sjöholmin, 21, kanssa. Oikealta laukova Sjöholm siirtyy Turkuun SHL-seura HV71:n riveistä.

Lue lisää