Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS:n cup-unelma mureni jatkoajalla

 

TPS:n cup-unelma mureni jatkoajalla


TPS:n taival Suomen Cupissa 2013 päättyi ennenkuin se ehti kunnolla alkaakaan. IFK Mariehamn haki Turusta paikan kahdeksan parhaan joukkoon iskemällä ratkaisun ottelun jatkoajalla. TPS yritti jatkoajan lopun vimmatusti tasoitusta, mutta edes onni ei ollut tänään kohdallaan.

- Kaikki tekivät varmasti parhaansa, mutta jokaisen pitää vielä vähän enemmän heittäytyä peliin. Pitkään poissa ollut Juho Lähde oli tänään taas jälleen kerran oikea esimerkki siitä heittäytymisestä peliin, TPS-luotsi Marko Rajamäki pohdiskeli.

- Ihan tasainen peli tämä oli sinänsä, mutta aina nämä jommallekummalle lopulta kääntyy. Nyt kävi näin. Tekniikka voittaa aina lopulta, Rajamäki jatkoi ja viittasi suoraan ottelun ratkaisuhahmoon, IFK:n Petteri Forselliin.

Ottelun avausmaali leivottiin aivan ensimmäisen puoliajan lopulla. IFK pelasi nätin kuvion ja sahasi pallon TPS:n alueelle. Pekka Lagerblom siirsi pallon keskelle ja Forsell niittasi pelivälineen aivan vasemman tolpan juureen.

TPS heräsi tauon jälkeen taistelemaan jatkopaikasta tosissaan ja raitapaitojen tehominuutti osui hieman ennen tunnin täyttymistä. Ensin Mika Ääritalo nikkasi Dennis Okaru tarkan keskityksen oikeaan takanurkkaan. Heti perään Jani Tanska voitti taistelun pomppivasta pallosta ja puski sen reppuun. IFK:n taukojohto meni näin päälaelleen hetkessä.

- Eipä siitä maalista tänään paljon iloa lopulta ollut, vaan tämä kilpailu loppui nyt tämän kauden osalta tähän, Tanska summasi.

IFK Mariehamn rynni 70. minuutin kohdalla takaisin peliin mukaan ja tasoihin. Päävalmentaja Pekka Lyyskin vaihto osui napakymppiin, kun juuri kentälle tullut jamaikalaiskärki Dever Orgill kiskaisi pallon reppuun melkein ensimmäisestä kosketuksestaan.

Sen jälkeen painettiin aikamoista haipakkaa päästä päähään, mutta Tepsille tarjottiin voitonavaimia aivan loppusekunteilla. Avausmaalin iskenyt Ääritalo pääsi lataamaan boksista vasurillaan, mutta veto jäi hieman vaillinaiseksi ja Simon Nurme venyi pallon eteen.

-Tämä oli vähän kummallinen peli, kun painettiin päästä päähän koko ajan. Meidän olisi pitänyt silti hoitaa tämä jo varsinaisella peliajalla, Tanska manasi.

IFK Mariehamnin liekki roihusi heti jatkoajan alussa niin, että TPS joutui takaa-ajoasemiin. Patrik Byskata pisti pallon Forsellille, joka kopautti pallon jo toistamiseen verkkoon, nyt tolpan kautta. TPS löi painetta IFK:n päätyyn koko jatkoajan toisen puoliajan, mutta pääsi vain muutamaan läheltä piti -tilanteeseen.

- Forsellin taidot oli ennakkoon tiedossa, mikään ei tullut yllätyksenä. Silti hän pystyi dominoimaan kenttää ja oli tänään jäätävän hyvä. Meidän täytyy ottaa tämä oikeanlaisena opetuksena, Rajamäki päätti.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2013

Ottelut kaudella 2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FC Interin Jan Heinonen lainalle Kokkolaan

FC Interin Jan Heinonen lainalle Kokkolaan

FC Interin 18-vuotias Jan Heinonen siirtyy lainasopimuksella Ykkösessä pelaavaan Kokkolan Pallo-Veikkojen joukkueeseen.

Lue lisää
Kokenut Kalle Taimi vahvistamaan TPS:n puolustusta

Kokenut Kalle Taimi vahvistamaan TPS:n puolustusta

TPS on solminut kauden 2021 kattavan sopimuksen laitapuolustaja Kalle Taimen kanssa. 29-vuotias Taimi on kotoisin alun perin Kaarinasta, mutta hän siirtyi Varsinais-Suomesta SJK:n organisaatioon Seinäjoelle jo kaudeksi 2011.

Lue lisää
Monipuolinen Samuel Mahlamäki vahvistaa TPS:n puolustusta

Monipuolinen Samuel Mahlamäki vahvistaa TPS:n puolustusta

Turun Palloseura on solminut kauden 2021 kattavan sopimuksen puolustaja Samuel Mahlamäen kanssa. 24-vuotias Mahlamäki pystyy pelaamaan sekä keskuspuolustajana, että puolustuksen laidalla.

Lue lisää
Noah Nurmi palaa Interiin pitkällä sopimuksella

Noah Nurmi palaa Interiin pitkällä sopimuksella

Viime kaudella Veikkausliigaa FC Interissä lainasopimuksella pelannut 19-vuotias Noah Nurmi palaa Turkuun Interin ja tanskalaisseura Esbjergin päästyä sopimukseen Nurmen pysyvästä siirrosta.

Lue lisää
Albijon Muzaci jatkaa TPS:n riveissä myös kaudella 2021

Albijon Muzaci jatkaa TPS:n riveissä myös kaudella 2021

Laitahyökkääjä Albijon Muzaci on solminut kauden 2021 kattavan jatkosopimuksen TPS:n kanssa. 24-vuotias Muzaci aloittaa nyt kolmannen kautensa TPS:n edustusjoukkueen riveissä.

Lue lisää
Argentiinalainen Pibe Interin uusin pelaajahankinta

Argentiinalainen Pibe Interin uusin pelaajahankinta

FC Inter on solminut pelaajasopimuksen argentiinalaisen hyökkäyspään pelaajan Piben kanssa. Koko uransa Espanjassa pelannut 24-vuotias Pibe, varsinaiselta nimeltään Agustín Pastoriza Cacabelos.

Lue lisää