Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

KooKoo TUTOlle pelkkä suupala

 

KooKoo TUTOlle pelkkä suupala


Kupittaan perjantai-ilta tarjosi yleisölle tuttuun tapaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. KooKoosta ei lopulta ollut TUTOlle vastusta, vaan kotijoukkue vei pisteet maalein 4-1.

TUTOn ja KooKoon välinen perjantai-illan kamppailu lähti totuttuun tapaan vauhdikkaasti liikkeelle. Kaikkea taklattiin mikä liikkui, ja molempiin päihin syntyi tilanteita. Pelikello näytti ainoastaan 2:48, kun TUTOn Juha-Matti Rautajoen lyöntilaukaus löysi tiensä KooKoon maaliin. Syöttäjinä illan avausosumaan olivat Tony Vidgren sekäPaulus Rundgren.

Kotijoukkue ei saanut kuitenkaan nauttia johtoasemastaan kovinkaan kauaa, sillä jo ajassa 3:34 KooKoo tuli tasoihin Jan-Mikael Juutilaisen osumalla. Tasoitusmaali syntyi siirretyn rangaistuksen aikana.

Ottelun ensimmäinen erä oli perjantai-iltaan sopivaa tapahtumarikasta kiekkoa, ja ennen taukoa nähtiin vielä yksi maali. TUTO-kippari Antti Virtanen huiputti KooKoo-pakiston täysin solmuun, ja jälkitilanteesta maalille noussutNico Manelius lakaisi laatan reppuun. Ensimmäiselle erätauolle mentiin TUTOn 2-1 johtoasemassa.

TUTOn ylivoima heikkoa

Toinen erä oli ensimmäistä huomattavasti vaisumpi. TUTO pääsi testaamaan ylivoimaansa peräti kolmesti, kertaalleen jopa 2+2 minuutin verran, mutta ylivoimasta ei tullut oikeastaan muuta kuin paitsioita. Aki Keinänenlaukoi kerran vaarallisesti, mutta KooKoo-maalivahti Kristian Järvinen torjui laukauksen kuin ihmeen kaupalla.

Kakkoserän lopussa tunteet hieman kuumenivat, mutta maaleja ei nähty. Näin TUTOn 2-1 johtoasema kesti toiselle tauolle.

Kolmannessa erässä kotijoukkue ratkaisi

Sinipaitainen kotijoukkue tuli kolmanteen erään uudella ilmeellä ja päätti ratkaista ottelun. Ajassa 46:54 KooKoonJesse Jyrkkiö otti huitomisjäähyn ja TUTO rankaisi. Maaliruisku Aleksi Rutanen löi Ryan Ruikan laukauksen paluukiekon verkkoon ja peli oli 3-1. Toisena syöttäjänä Ville-Vesa Vainiola.

Lopussa vierasjoukkue yritti kaventaa tilannetta ottamalla maalivahdin pois, mutta ainoa onnistuja oli jälleen TUTO ja sen kultakuuppa Anrei Hakulinen. Hakulinen ampui kiekon laidasta varmasti tyhjään reppuun, ja näin Mestiksen kärjessä porskuttava kotijoukkue vei pisteet maalein 4-1.

"Varmasti yleisökin nautti"

KooKoon päävalmentaja Juha Juujärvi manasi vierasjoukkueen rangaistuksia.

"TUTO tuli hyvällä ja kovalla paineella otteluun, mutta pystyimme kuitenkin kasaamaan rivimme. Toisen erän pilasivat jäähyt, joita tuli aivan liikaa. Kolmannessa erässä meillä oli kaikki avaimet tulla tasoihin ja taistella voitosta, mutta lopulta jäähy kostautui. TUTO puolusti hyvin ja kaikki kunnia heille."

TUTO-luotsi Ismo Lehkonen oli luonnollisesti tyytyväinen voittoon.

"Makeat ja ansaitut kolme pistettä. Kurinalaisuus ja paneutuminen ovat ryhmällä kunnossa. Päästä päähän mentiin ja varmasti yleisökin nautti. Ylivoima oli heikkoa ja se on valmentajan vika, sillä ei olla oikein edes harjoiteltu sitä. Olen tyytyväinen kolmeen pisteeseen ja pojat ovat ansainneet kahden päivän levon", päätti Ika.

TUTOn tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2013-2014 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2013-2014

Ottelut kaudella 2013-2014

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen ruotsalaispuolustaja Victor Sjöholmin, 21, kanssa. Oikealta laukova Sjöholm siirtyy Turkuun SHL-seura HV71:n riveistä.

Lue lisää
Noa Vali jatkaa TPS:ssä – nuori maalivahti solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen

Noa Vali jatkaa TPS:ssä – nuori maalivahti solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen

TPS on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen maalivahti Noa Valin kanssa.

Lue lisää
Oliver Lauridsen jatkaa TPS:ssä – jatkosopimus kaudelle 2025–2026

Oliver Lauridsen jatkaa TPS:ssä – jatkosopimus kaudelle 2025–2026

Turun Palloseura on solminut jatkosopimuksen kaudelle 2025–2026 puolustaja Oliver Lauridsenin, 36, kanssa. Tanskalaispuolustaja lähtee näin jo kolmanteen kauteensa mustavalkoisissa.

Lue lisää
Mika Suoraniemestä TPS:n uusi urheilujohtaja

Mika Suoraniemestä TPS:n uusi urheilujohtaja

Mika Suoraniemi on nimetty TPS:n uudeksi urheilujohtajaksi. Hän on toiminut peliuran jälkeen 15 vuoden ajan useissa eri tehtävissä niin junioripuolella kuin edustusjoukkueen tukitoiminnoissa.

Lue lisää
Toni Söderholm TPS:n päävalmentajaksi

Toni Söderholm TPS:n päävalmentajaksi

HC TPS on nimittänyt miesten edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi Toni Söderholmin. Sopimus on kaksivuotinen.

Lue lisää
Maximilian Eisenmenger TPS-paitaan loppukauden kattavalla sopimuksella

Maximilian Eisenmenger TPS-paitaan loppukauden kattavalla sopimuksella

TPS on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan saksalais-ruotsalaisen hyökkääjän Maximilian Eisenmengerin kanssa.

Lue lisää