Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kolmen pisteen viikonloppu kohensi TUTOn A-nuorten asetelmia

Kolmen pisteen viikonloppu kohensi TUTOn A-nuorten asetelmia

 

Musta hetki turmiona lauantaina

Lauantaina TUTO A matkusti hallitsevan Suomen mestarin, HPK:n vieraaksi. TUTO ei kuitenkaan lähtenyt kumartelemaan sarjassa kolmantena oleva kotijoukkuetta, vaan rummutti tutun aggressiivista ja vauhdikasta peliä alusta saakka.

Ottelun avausmaalia saatiin odottaa ottelun puoliväliin saakka, jolloin HPK osui kahdesti seitsemän sekunnin sisällä, Olli Maansaaren ja Jaakko Kuusiston toimiessa maalintekijöinä.

Kolmannessa erässä Henry Seipell kavensi uransa ensimmäisellä Nuorten SM-Liiga -maalillaan tilanteeksi 2-1. TUTOn kiri ei tällä kertaa kuitenkaan riittänyt, vaan Eemeli Jeskanen iski ottelun loppulukemat 3-1 tyhjään maaliin.

Ottelun jälkeen TUTO A:n päävalmentajana toimiva Elmo Aittola oli tappiosta huolimatta positiivisin mielin.

”Hyvin meidän peli kestää sarjan kärkeä vastaan. Maalipaikkoja ei vaan pystytty käyttämään, ja pieni synkkä hetki auttoi kaverin karkaamaan voittoon, vaikka lopussa päästiinkin sitkeästi iholle.”

Täydet pisteet mukaan Mikkelistä

Sunnuntaina TUTO A kohtasi vieraskentällä Mikkelin Jukureiden A-nuoret.

Lähtökohdat otteluun olivat haastavat, sillä TUTOlle ottelu oli jo viikon kolmas vieraspeli, kun taas Jukurit pääsivät otteluun hyvin levänneenä.

Uupumus ei kuitenkaan näkynyt avauserässä, jonka jälkeen TUTO johti ottelua 1-2. TUTOn maaleista vastasivat joukkueen paras pistemies Roope Kallio, sekä kauden toisen alivoimamaalinsa iskenyt Veeti Vuorio.

Ottelun toinen erä oli melkoista ilotulitusta, sillä erässä nähtiin viisi maalia, jonka lisäksi ottelun päätuomari Jarno Heikkinen tuomitsi peräti 53 rangaistusminuuttia. Isoin rangaistus tuomittiin TUTOn Miikka Huhtalalle, joka sai estämisestä 5+20 minuutin rangaistuksen. Lisäksi TUTOn Markus Raidalle ja Jukureiden Mikkel Perssonille tuomittiin 2+10 minuutin rangaistukset selästä taklaamisesta. Toisen erän maaleista puolestaan vastasivat TUTOn Verneri Paijula, Mikke Laurila ja illan toisensa tehnyt Veeti Vuorio. Näin toiselle erätauolle poistuttiin TUTOn johtaessa ottelua lukemin 3-5.

Päätöserän ainoasta maalista vastasi Vuorion tapaan kaksi maalia iskenyt Mikke Laurila, joka iski kiekon tyhjään maaliin ajassa 58:43. Ottelun jälkeen päävalmentaja Aittola kiitteli etenkin joukkueen parantunutta viimeistelyä ja taisteluilmettä. Voiton arvoa nostaa se, että TUTOlle ottelu oli jo kolmas vieraspeli tällä viikolla, kun taas Jukurit pääsi otteluun hyvin levänneenä.

”Kaveri oli huilannut, ja meille kyseessä oli jo viikon kolmas reissupeli. Tällä kertaa käytettiin omat paikkamme hyvin, mutta tehtyjen maalien jälkeen meidän oma pelaaminen vähän lopahti. Ei kuitenkaan päästetty kaveria liiaksi iholle.”

TUTOn tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Topias Haapanen jatkaa Turun Palloseurassa

Topias Haapanen jatkaa Turun Palloseurassa

Turun Palloseura ja hyökkääjä Topias Haapanen jatkavat yhteistyötä myös ensi kaudella. TPS käytti maanantaina Haapasen sopimuksessa olleen optiovuoden kauden 2021–2022 osalta.

Lue lisää
Samuli Vainionpää siirtyy Turun Palloseuraan

Samuli Vainionpää siirtyy Turun Palloseuraan

Turun Palloseura on solminut sopimuksen hyökkääjä Samuli Vainionpään kanssa. 21-vuotiaan Vainionpään ja TPS:n tuore sopimus kattaa kuluvan kauden sekä myös kauden 2021–2022.

Lue lisää
Tarmo Reunanen vahvistamaan TUTOn puolustusta

Tarmo Reunanen vahvistamaan TUTOn puolustusta

New York Rangersin sopimuspelaaja Tarmo Reunanen on liittynyt TUTO Hockeyn vahvuuteen 15.12. asti kattavalla lainasopimuksella. Rangersilla on oikeus kutsua Reunanen harjoitusleirille myös ennen lainasopimuksen päättymistä.

Lue lisää
Vanhatalo ja Puhakka TUTOn riveihin

Vanhatalo ja Puhakka TUTOn riveihin

Lassi Vanhatalo ja Petteri Puhakka saapuvat Tapparasta vahvistamaan TUTOn hyökkäystä. TUTO U20 joukkueeseen saapuu puolestaan maalivahti Severi Soukka.

Lue lisää
TPS-puolustus vahvistuu Ville Lajusella

TPS-puolustus vahvistuu Ville Lajusella

Turun Palloseura on solminut kuluvan kauden mittaisen sopimuksen puolustaja Ville Lajusen kanssa. 32-vuotias Lajunen liittyy TPS:n joukkueen mukaan tulevana maanantaina ja hänen sopimuksessaan on mukana KHL-pykälä.

Lue lisää
Maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa Turun Palloseuran riveissä. Elokuun 18. päivä turkulaisseuran riveihin siirtynyt Luukkonen tuli täydentämään TPS:n maalivahtiosastoa Rasmus Tirrosen loukkaantumisen myötä.

Lue lisää