Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Valtteri Virtaselle kahden vuoden sopimus

Valtteri Virtaselle kahden vuoden sopimus

Taitavalla ja nopeasti luistelevalla hyökkääjällä on edessään ensimmäinen täysi kausi edustuksen riveissä. Mahdollisuuksia on vaikka ja mihin.

- Valtteri murtautui jo viime kauden loppupuolella Mestiksen pelaavaan kokoonpanoon. Kyseessä on asennepelaaja ja vauhtikone, jonka taito ja potentiaali riittää myös tehoihin hyökkäyspäässä, kuvailee seuran omaa kasvattia päävalmentaja Antti Virtanen.

Nuori hyökkääjä on toiminut TUTO:n A-nuorten kapteenina viimeiset kolme kautta. Keväällä päättyneissä sarjoissa pisteitä kertyi Nuorten SM-liigasta 7+14 ja Mestiksestä 1+1. Alkuhaasteiden jälkeen kausi oli pelimiehelle selkeästi nousujohteinen.

- Edellisenä kesänä kehityin todella paljon, mutta kausi ei lähtenyt käyntiin osaltani ihan niin kuin piti. Se, että onnistuin lyömään itseni läpi oman kasvattajaseurani edustuksen pelaavaan kokoonpanoon, oli todella siisti juttu. TUTO:ssa paikan eteen saa nimittäin oikeasti tehdä töitä, Valtteri Virtanen kertoo.

Kupittaan katsomossa on aina arvostettu omista nuorista ponnistavia kykyjä, eikä Virtanen ole tässä asiassa poikkeus. Itsensä täysillä likoon pistävän pelaajan otteet on huomioitu myös kannattajien keskuudessa.

- Omista vahvuuksistani nostaisin esille luistelunopeuden, hyökkäyspään avuni sekä sisukkuuden ja sinnikkyyden. Vääntöihin haen vielä lisävoimaa tavoitteellisella harjoittelulla, kuvaa Virtanen itseään.

TUTO:n tähän mennessä julkistetusta joukkueesta löytyy niin tekemisen intoa, kiekollista taitoa kuin kokemuksen tuomaa varmuutta. Syksyllä alkavissa peleissä monen kannattajan katse siirtyy varmasti ensimmäistä täyttä kauttaan edustuksen riveissä pelaaviin kiekkoilijoihin.

- Tulevalla kaudella keskitytään täysillä siihen, että oma joukkue voittaa. Henkilökohtaisella tasolla pitää pistää kaikki likoon, sillä luvassa on tiukkaa kilpailua peliajasta. Tämä on tietenkin vain positiivinen asia, sillä tilanne kehittää kaikkia, Virtanen avaa.   

Vaikka kesä kolkuttelee aivan nurkan takana, ei ammattilaisuutta tavoittelevan pelaajan luistin pysähdy.

- Itse olen päässyt nyt hyvään harjoittelurytmiin jäiden ulkopuolella, ja jäätreenit alkavat itselläni tuossa kesäkuussa. Henkilökohtaisesta valmennuksestani vastaavat Tiia Hurme ja Ismo Lehkonen. Tiia opettaa piruetit ja Ika pitää huolen siitä, että pää pysyy ylhäällä tilanteessa kuin tilanteessa, Virtanen kertoo.

Kannattajillekin on varattu pienet terveiset, toukokuun toisen sunnuntain ajankohtaisinta asiaa unohtamatta.

- Toivottavasti kaikki, jotka ovat käyneet katsomassa otteitani A-nuorissa, löytävät syksyllä paikalle edustuksen peleihin. Malttakaa vielä hetki, pysykää terveinä ja viettäkää oikein mukava äitienpäivänilta, Virtanen lataa.

TUTO Hockeylla on 18 pelaajasopimusta kaudelle 2020-21.

Lähde: tutohockey.fi


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää