Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Suomalainen urheiluväki muistaa Piiroisen Nuorten Leijonien MM-kilpailuista, joissa hän torjui ykkösmaalivahtina Suomelle MM-pronssia.

– Olemme iloisia, että pääsimme Tapparan kanssa yhteisymmärrykseen tästä lainasopimuksesta. Kari tuo meidän maalivahtiosastollemme kilpailutilanteen Ukko-Pekka Luukkosen lähdön jälkeen. Hän on nuori ja lahjakas maalivahti, jonka näemme mielellämme TPS-paidassa, kommentoi TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama.

Piiroisen lainasopimus on toistaiseksi voimassa helmikuun loppuun asti, jonka puitteissa kokonaisuutta tarkastellaan uudelleen. Tapparalla on oikeus kutsua Piiroinen riveihinsä tai mikäli Mestis-kausi jatkuu normaalisti, peluuttaa häntä TUTOn paidassa voimassa olevan seurayhteistyösopimuksen puitteissa.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2020-2021 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2020-2021

Ottelut kaudella 2020-2021

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää
Aleksi Anttalainen ja TPS kahden vuoden jatkosopimukseen

Aleksi Anttalainen ja TPS kahden vuoden jatkosopimukseen

http://www.urheilusuomi.com/yllapito/uutishallinta/exa.asp?id=19801&lid=1&kid=TURKU

Lue lisää