Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kärkikamppailu Lempäälässä, osa II

 
Kärkikamppailu Lempäälässä, osa II

Sarjakärkeen noussut LeKi kokee heti kovan testin, kun Lempäälään saapuu syrjäytetyksi tullut TuTo. Jonkin aikaa ykköspaikalla heiluneet turkulaiset ovat voittaneet joukkueiden molemmat aiemmat kohtaamiset, joten kotijoukkue-LeKillä on revanssin paikka perjantai-illan huippukamppailussa.

TuTo saapuu Lempäälään allaan harvinainen kahden ottelun tappioputki, jonka aikana turkulaiset hävisivät yllättäen HeKille ja Jukureille. Vierasjoukkue tulleekin Lempäälään sopivasti ärsytettynä ja täynnä taistelutahtoa. TuTo omaa, päinvastoin kuin vastustajansa, suuren määrän ratkaisija-arsenaalia, kun sillä on marssittaa kentälle Jussi Tapion, Tuukka Pulliaisen, Lasse Lintulan ja Aki Keinäsen kaltaisia ratkaisijoita, jotka voivat omalla panoksellaan muuttaa ottelun suunnan.

Kotijoukkue LeKi teki sensaatiomaisen nousun sarjakärkeen keskiviikkona kukistettuaan K-Vantaan Ossi Pellisen viime hetken maalilla 1-0. Voitosta huolimatta joukkueen ilme ei ollut parasta Kisaa, kun esimerkiksi avauspelaaminen oli ensimmäiset kaksi erää todella tukossa. LeKi on kärsinyt hyvistä esityksistään huolimatta jatkuvista maalinteko-ongelmista, jotka on pakko karsia TuToa vastaan pois, mikäli voitosta halutaan taistella kotiyleisön mieliksi.

Mestiksen (Lauri Lehtinen) tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Petteri Lindbohm siirtyy ulkomaille - käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanoption

Petteri Lindbohm siirtyy ulkomaille - käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanoption

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption.

Lue lisää
TPS:n Lukas Wernblomille kuuden ottelun pelikielto

TPS:n Lukas Wernblomille kuuden ottelun pelikielto

Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Lukas Wernblomille kuuden ottelun pelikiellon 24.10.2026 pelatussa TPS–Lukko-ottelussa tapahtuneesta tilanteesta.

Lue lisää
Lukas Haudum TPS-paitaan vuoden sopimuksella

Lukas Haudum TPS-paitaan vuoden sopimuksella

TPS on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen itävaltalaisen keskushyökkääjän Lukas Haudumin kanssa.

Lue lisää
Lukas Wernblom jatkaa Turun Palloseurassa vuoden sopimuksella

Lukas Wernblom jatkaa Turun Palloseurassa vuoden sopimuksella

Lukas Wernblom jatkaa mustavalkoissa vuoden sopimuksella: "On todella hienoa jatkaa TPS:ssä"

Lue lisää
Aatos Koivu jatkaa Tepsin riveissä yksivuotisella sopimuksella

Aatos Koivu jatkaa Tepsin riveissä yksivuotisella sopimuksella

Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Aatos Koivun, 19, kanssa. Nuori hyökkääjä on TPS:n oma kasvatti ja on pelannut toistaiseksi koko uransa mustavalkoisissa.

Lue lisää
Niklas Ylitalo TPS-hyökkäykseen

Niklas Ylitalo TPS-hyökkäykseen

TPS on solminut kahden vuoden sopimuksen hyökkääjä Niklas Ylitalon kanssa. 25-vuotias oikealta laukova laitahyökkääjä siirtyy Turkuun Rauman Lukosta.

Lue lisää