Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Joko onnistuu Keski- Suomen pojilta TuTon kaato

 
Joko onnistuu Keski- Suomen pojilta TuTon kaato

Mestiksen alkukautta hallinnut jyväskyläläinen D Team ei ole onnistunut kuluvalla kaudella kertaakaan päihittämään turkulaista TuToa. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Turussa Kupittaalla TV- kameroiden katveessa eteni tyyliin TuTo vie ja D Team vikisee. Sama konsepti toistui joulukuun alussa Jyväskylässä jolloin vieraat pitivät kotijoukkuetta narrinaan luvuin 5-1. Saas nährä kuin käy kun joukkueet kohtaavat perjantaina 15.1.2010 Turussa Kupittaalla.

TuTo ja D Team kohtasivat ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella 12.10.2009. Ensimmäinen erä oli puhtaasti vieraiden näytöstä mutta toisessa erässä tuulen suunta muuttui. Toiseen erään lähdettäessä D Team johti luvuin 2-0, mutta toisessa erässä kotijoukkue nakutteli seitsemän maalia ja homma oli sinetöity. Jyväskylän kohtaaminen puolestaan on jäänyt historian kirjoihin kahdestakin syystä. Ensinnäkin TuTon maalia vartioi TPS- laina Atte Engren. Toiseksi Engren torjui ottelussa 53 kertaa ja päästettyjä maaleja oli vain yksi.

Mestiksen kärkisijoilla keikkuva TuTo lähtee perjantai- illan otteluun ehkä vähän vaarallisesta asetelmasta. Joukkue kukisti hurjan hurmoksen siivittelemänä maanantaina niin ikään TV- kameroiden edessä Vaasan Sportin luvuin 4-1. Ottelun toisessa ja kolmannessa erässä joukkue teki lähes mitä tahtoi ja varsinkin joukkueen ykkösvitja Martin Tuominen- Tuukka Pulliainen- Aki Keinänen sekä nelosketju Arttu Virtanen- Tomi Heikkilä- Tommi Hannus olivat kovassa iskussa. TuTon kunto- ja taitopuoli kestänee mutta saako joukkue ja sen päävalmentaja Petri Niukkanen nollattua itsensä Sport- voiton huumasta on oleellinen asia sen suhteen minkälaisessa iskussa joukkue D Teamia vastaan on.

Vaikka D Team ei viime aikoina olekaan ollut sellaisessa iskussa kuin alkukaudesta, on joukkue kaikin puolin vaarallinen yhdistelmä. Vaikka joukkueen pelaajia ei tällä hetkellä pistepörssikärjessä pörräämällä pörisekään, on tiimin ehdoton vahvuus sen tasaisuus ja loppuun asti pelaaminen. Jukka Ahvenjärven koutsaama joukkue pelaa kurinalaisesti niin sanotusti viimeiseen kiekkoon. Voidaan jopa sanoa että D Teamillä on perjantain ottelua ajatellen pieni ylilyöntiasema, sillä voitettavana heillä on kaikki mutta hävittävänä ei oikeastaan mitään. Jos Keski- Suomen Mestis- ylpeys aikoo laittaa TuTon ahtaalle kauden kahinoissa on se tehtävä nyt.

Illan koitoksessa voidaan ottaa ”silmätikuiksi” neljä pelaajaa tai pelaajaparikkia:

- Tommi Hannus(TuTo); TPS- laina jonka roolia ja asemaa kiekkokentässä ei oikein kukaan tunnu tietävän. On ilmeisesti TuTossa saadakseen peliaikaa ja paikan isommissa ympyröissä. Intoutui Sportia vastaan tosissaan joten onkohan liekki vielä elossa?

- Jouni Virpiö(D Team); vanha tutolainen, jolla lienee Turussa edelleen oma vankkumaton fanijoukkonsa. Nopea viipeltäjä joka saa pahoja aikaan mutta syyllistyykö Turussa yliyrittäminseen?

- Tommi Virtanen(TuTo); nuori veskari jonka illat vaihtelevat seulasta maailmanluokan mokkeen. Mikäli pelaa on paljon vartijana.

- Niko Kaulio/ Jarno Laitinen( D Team); Jukka Ahvenjärvi lienee vaikean haasteen edessä maalivahtia valitessaan. Kaulio aloitti viimeksi Turussa ja muistanee tuon ottelun pitkään. Varsinkin Tomi Heikkilän tekemä kassi voidaan tituleerata hörpyksi.

Mestiksen (Juha Heikkilä) tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


D Team Jyväskylä Oy - logo

D Team - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Niklas Ylitalo TPS-hyökkäykseen

Niklas Ylitalo TPS-hyökkäykseen

TPS on solminut kahden vuoden sopimuksen hyökkääjä Niklas Ylitalon kanssa. 25-vuotias oikealta laukova laitahyökkääjä siirtyy Turkuun Rauman Lukosta.

Lue lisää
Veli-Matti Savinainen TPS:ään kaksivuotisella sopimuksella

Veli-Matti Savinainen TPS:ään kaksivuotisella sopimuksella

TPS ja kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen ovat solmineet kahden vuoden mittaisen sopimuksen.

Lue lisää
Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Turun Palloseura ja Ruben Rafkin, 23, ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen.

Lue lisää
TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

Turun Palloseura on solminut kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen hyökkääjä Tim Söderlundin, 27, kanssa. Tuleva kausi on Skellefteåstä kotoisin olevalle ruotsalaishyökkääjälle toinen mustavalkoisissa.

Lue lisää
Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–26 kattavan pelaajasopimuksen ruotsalaisen Linus Nässénin kanssa. 24-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun SHL-seura Frölunda HC:n riveistä.

Lue lisää
Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen ruotsalaispuolustaja Victor Sjöholmin, 21, kanssa. Oikealta laukova Sjöholm siirtyy Turkuun SHL-seura HV71:n riveistä.

Lue lisää