Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS pitkästä aikaa kotivoiton makuun

 
TPS pitkästä aikaa kotivoiton makuun

Kotonaan viimeksi marraskuussa Trackersin voittanut TPS lähti metsästämään kahta pistettä jumbosijaa majoittavan OLSin kustannuksella. Tällä kertaa TPS onnistui ottelun läpiviennissä ja nakutteli taululle komeat 9-1 (4-0, 2-0, 3-1) lukemat. Ottelun erikoisuudeksi voidaan nostaa TPS:n kolme (!) alivoimamaalia avauserässä reilun kahden minuutin sisään.

TPS:n päävalmentaja Ray Backman oli tyytyväinen pisteisiin.

- Ei ollut meidän kauden paras peli ja jos joskus niin nyt täytyy vähän tuntea empatiaa vastustajan suuntaan, sillä OLS ei pelannut huonosti. Tästä kertovat laukaukset kohti maaliakin. Meiltä kuitenkin löytyi riittävästi tehokkuutta ja vaikka peliesitys ei ollut ihan superia, äijät hoitivat homman hyvin.

TPS kykeni luomaan muutamia tilanteita heti ottelun ensimmäisissä vaihdoissa. Ensimmäisestä maalista vastasi TPS:n kakkoskenttä, kun Lasse Paju (2+0) ampui hieman puolen kentän jälkeen tarkan vedon ohi OLSin maalivahdin. Seuraavaa maalia saatiin odotella viitisen minuuttia ja siitä alkoikin ottelun erikoisin pätkä. Michael Fager passitettiin jäähylle ajassa 07.29. OLS ei kyennyt ylivoimalla luomaan kovin vaarallisia tilanteita. Alivoiman loppupuolella TPS pääsi vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi tänään tehokkaalla päällä ollut Joonas Lastunen (2+2) tarjoili Jere Aanilalle (1+1) maalipaikan, eikä Aanila tilanteessa erehtynyt. Fager odotteli vielä hetken jäähyltä pääsyään, mutta heti kun TPS tuli täysilukuiseksi, sama mies passitettiin uudelleen jäähypenkille. OLSin ylivoima ei ollut ensimmäistä yritystä vaarallisempi, käytännössä päinvastoin. Tällä kertaa TPS iski alivoimalla kahdesti. Ensin Teemu Känkänen (0+1) vapautti Lastusen maalintekoon ja puoli minuuttia myöhemmin Paju iski ottelun toisen maalinsa Lastusen esityöstä. Erän loppupuolella TPS-pakkaa alkoi kiinnostaa tehopisteet ehkä aavistuksen liian paljon ja pelaaminen oli kohtuullisen avointa. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty.

Toinen erä alkoi OLSin painostuksella ja TPS-valmennus päättikin ottaa aikalisän ajassa 26:57. Aikalisän jälkeen, kesken OLSin hyvän vaiheen TPS:n Antti Kauppinen (1+1) ampui pallon vastustamattomasti verkkoon ja vain minuuttia myöhemmin sama mies teki esityön Lastusen illan toiseen maaliin. TPS sai myös pelaamiseensa enemmän ryhtiä ja pelin kontrolliinsa.

OLS tuli päätöserään vielä kovalla taistelumielellä, mutta TPS ei antanut oululaisten kehitellä kiriä. Vierasjoukkue sai kyllä kuparisensa rikki, mutta kun TPS osui vielä kolmasti, loppulukemat oli tylyt 9-1. Samalla TPS ilmoittautui vielä hanakasti mukaan pudotuspelitaisteluun.

- Tulevalla viikolla treenataan tiukasti ja sitten seuraava viikko mennäänkin herkistellen kohti rankkaa tuplaviikonloppua (Josba, Happee). Neljä peliä jäljellä runkosarjaa, lähdetään oman tekemisen kautta pistämään itsemme likoon, päätti kahteen pisteeseen tyytyväinen Backman.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää