Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko haki revanssinsa Turusta

 
Lukko haki revanssinsa Turusta

Länsirannikon suurten alkukausi on alkanut hyvin eri tavalla. Tepsin jumittaessa tukevasti sarjataulukon häntäpäässä Lukko oli ennen illan matsia napsinut jo kolme perättäistä voittoa pienen alkukankeuden jälkeen, ja kavunnut pisteputken myötä sarjataulukon kärkikastiin.

Lähtökohdat otteluun olivat selkeät, Lukko lähti hakemaan revanssia jäätyään viime kauden pudotuspeleissä totaalisesti Tepsin jyrän alle. Mestaruuteen asti yltänyt turkulaisjoukkue vei keväällä kettupaitoja voitoin 4-0.

Kettupaitojen kannalta ottelu meni juuri niin kuin sen pitikin, Lukko kuittasi lukemin 2-4 (0-0, 1-3, 1-1) napatulla vierasvoitolla hieman viime vuoden playoffien nöyryytystä.

ILLAN ELIITTIÄ

Lukon parhaimmistoa oli jälleen ykkösketjun miehet, vaikka Lauri Tukonen olikin Jakub Petruzalekin ja Perttu Lindgrenin rinnalta poissa. Petruzalek ja Lindgren merkkauttivat molemmat kaksi pistettä tililleen, kultakypärä Lindgren syötti jälleen kaksi maalia ja Petruzalek syötti yhden ja teki yhden.

Muita pisteille päässeitä raumalaisia olivat maalin mieheen tehneet Juhani Jasu ja Teemu Nurmi, sekä hyvin viivalta laukoneet Harri Tikkanen ja Mikko Kuukka, molempien lavasta lähti ratkaisevat vedot maaliin syntyneissä tilanteissa.

RATKAISUN PAIKAT

Ottelun ratkaisi lopulta Lukon vahva toinen erä ja hyvä erikoistilannepelaaminen. Maalittoman avauserän jälkeen Lukko aloitti terävästi tauon jälkeen, tehden kaksi maalia heti alkuun. Tepsin kavennettua Lukko maalasi erän lopulla vielä kolmannen kerran.

Lukon neljästä maalista ensimmäinen oli alivoimalla, toinen tasaviisikoin, kolmas ylivoimalla ja viimeinen vielä tyhjiin, joten kaikki mahdolliset tilanteet tuli käytettyä hyödyksi. Päätöserässä Tepsi pääsi vielä yhden maalin päähän, ennen kuin Kurtis McLean vippasi kiekon tyhjiin. Kavennusmaalin ja illan viimeisen osuman välissä nähtiin Lukolta todella kypsää puolustuspeliä, vaikka TPS sai pientä painetta luotua.

TULEMAN PITÄÄ

Lukon kauden seitsemästä ensimmäisestä matsista on kertynyt plakkariin viisi voittoa, vaikka runkosarjan avaus on ollut todella vieraspainotteinen. Peräti viisi vierasottelua pelannut joukkue onkin upeasti noussut jo sarjataulukossa kolmannelle sijalle.

Lukon sarjaohjelmassa mennään seuraavat kymmenen peliä tasatahtia, kotiottelua seuraa aina vierasreissu. Seuraava ottelu on siis kotihallissa tiistaina, jolloin vieraaksi Kivikylän Areenalle saapuu lauantaina Ässiä nöyryyttänyt Helsingin IFK.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Niklas Ylitalo TPS-hyökkäykseen

Niklas Ylitalo TPS-hyökkäykseen

TPS on solminut kahden vuoden sopimuksen hyökkääjä Niklas Ylitalon kanssa. 25-vuotias oikealta laukova laitahyökkääjä siirtyy Turkuun Rauman Lukosta.

Lue lisää
Veli-Matti Savinainen TPS:ään kaksivuotisella sopimuksella

Veli-Matti Savinainen TPS:ään kaksivuotisella sopimuksella

TPS ja kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen ovat solmineet kahden vuoden mittaisen sopimuksen.

Lue lisää
Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Turun Palloseura ja Ruben Rafkin, 23, ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen.

Lue lisää
TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

Turun Palloseura on solminut kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen hyökkääjä Tim Söderlundin, 27, kanssa. Tuleva kausi on Skellefteåstä kotoisin olevalle ruotsalaishyökkääjälle toinen mustavalkoisissa.

Lue lisää
Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–26 kattavan pelaajasopimuksen ruotsalaisen Linus Nässénin kanssa. 24-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun SHL-seura Frölunda HC:n riveistä.

Lue lisää
Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen ruotsalaispuolustaja Victor Sjöholmin, 21, kanssa. Oikealta laukova Sjöholm siirtyy Turkuun SHL-seura HV71:n riveistä.

Lue lisää