Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Naiset haastamaan PSS:a - vahvistuneena

 
Naiset haastamaan PSS:a - vahvistuneena


Lauantaina klo 12.00 Turun Tuomiokirkon kellot soivat juhlan merkiksi, kun TPS kohtaa Leaf Areenalla Porvoon Salibandyseuran. TPS lähtee otteluun haastajan asemasta, sarjataulukon hänniltä. Porvoolaiset ovat neljän pisteen päässä, kärkkymässä jopa Play Off -paikkaa.

TPS-leirissä on muutamia poissaoloja loukkaantumisten ja ulkomaanmatkojen takia, joten kokoonpanoon tullee pieniä muutoksia. Joulutauon aikana joukkueen vahvuuteen on kahden ottelun ajaksi liittynyt vuoden 2004 MM-Hopeamitalisti Annika Eisanen, joka on pelannut Salibandyliigaa viimeksi Classicissa kaudella 06-07. Sitä ennen junioritähtenä loistanut Eisanen on edustanut Tepsiä. Puolustuspään johtohahmoksi TPS on ottelukohtaisella sopimuksella kiinnittänyt yli sata liigaottelua pelanneen Maija Pohjankosken. Kaksi edelliskautta hunajaista TPS-paitaa kantanut Pohjankoski on pelannut aikaisemmin Tapanilan Erässä.

PSS voitti menneenä viikonloppuna Tikkurilan parketilla Tiikerit lukemin 1-3, joka ennakoi lauantain kohtaamisesta hyvin tasaväkistä. Lappeenrannasta lainalla olevan maalivahti Tiltu Siltasen panos Tiikerivoitossa on väistämättä ollut suuri. Ennen voittoisaa Tikkurilanmatkaansa porvoolaiset olivat "ryöstäneet" arvokkaan tasapelipisteen NST:ltä, joten kuntopuntarin mukaan PSS on kovassa iskussa.

TPS saa siis onnistua jokaisella osa-alueella, jos mielii pisteille. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa pisteet jäivät Porvooseen jatkoajan jälkeen lukemin 5-4. TPS johti ottelua jo turvallisen tuntuisesti 3-0 ja 4-1, mutta lopussa PSS tuli Senni Hietasen maaleilla tasoihin ja jatkoajalla ohi.

TPS-luotsi Markus Lahti ennakoi ottelusta viihdyttävää

"Kahden nuoren ja aktiivisen joukkueen kohtaaminen, jossa vauhtia ja tilanteita on enemmän kuin kontrollia. Molemmilla on nuoria tähtiä, joista varmasti kuullaan vielä myöhemminkin."

TPS hävisi kevään ensimmäisen ottelunsa Classicille, mutta tätä ennen joukkueen peli on ollut nousujohteista. Maalin tappiot Indiansille ja Erä III:lle kertovat, että erot eivät yksittäisessä ottelussa ole suuria, vaan kaiken osuessa kohdalleen minkä tahansa joukkueen voittaminen voisi olla mahdollista.

Seuraa heitä:
TPS - Kaisa Pietilä
- pystyy onnistuessaan ratkaisemaan koko ottelun. Saanut pukilta kassillisen rohkeutta ja röyhkeyttä. Rauhallisena tukee hyvin Laura Rantasen nopeutta.

PSS - Senni Hietanen
- tyttöjen maajoukkueeseen ansaitusti murtautunut vikkelä Tepsinkaataja.  Taitava ja nopea.

TPS - PSS, Leaf Areenalla la 8.1. klo 12.00

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku



Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2010-2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää