Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS:lle taisteluvoitto Torista

 
TPS:lle taisteluvoitto Torista

TPS onnistui nappaamaan kummatkin sarjapisteet Loviisan hienotunnelmaiselta Urheilutalolta lukemin 6-7 (3-5, 1-0, 2-2). Todellisen salama-alun otteluun saanut TPS joutui lopulta vääntämään voiton eteen kirjaimellisesti viimeiselle sekunnille saakka, mutta piti tällä kertaa pintansa. TPS:n Perttu Kytöhonka oli erittäin tyytyväinen kahteen pisteeseen.

- Äärimmäisen tärkeä voitto. Jos pisteet olisi jääneet Torille, meidän keskinäinen ero olisi kasvanut kolmesta pisteestä viiteen. Nyt nipistettiin ero yhteen. Hyvä viikko meille.

TPS iski ottelun ensimmäisen erän alkupuoliskolla jäätävällä tehokkuudella vastahyökkäyksiä ja naulasi Ville Hirvisuon (1+0), Joonas Lastusen (1+0) ja Miikka Sokan (3+0) kolmella maalilla itsensä jo 0-5 johtoon pelikellon näyttäessä 12.40. Samassa ajassa Tor vaihtoi maalivahtia. Kytöhongan mukaan valmennuksen olisi tässä kohtaa pitänyt olla paremmin kartalla, sillä erätaukoon mennessä kotijoukkue oli kaventanut tilanteeksi 3-5.

- Tässä kohtaa olisi varmasti pitänyt olla matalalta karvanneelle kotijoukkueelle ikävämpi vastustaja ja ryhtyä vetämään ihan puhtaasti pitkiä, pallollisia nollavaihtoja. Ei tarvittu kuin pari virhettä ja yksi köykäisesti tuomittu kakkonen, kun tilanne oli ihan eri. Nuori ja kokematon joukkue, nuori ja kokematon valmennus. Yritetään oppia.

Toisessa erässä TPS oli hukannut tekemisestään punaisen langan ja ottelutapahtumista tuli voimakkaasti mieleen klassiset Suomen ja Ruotsin väliset jääkiekko-ottelut. TPS:n onneksi 14 kertaa toisessa erässä pallon eteen ehtinyt Pyry Luukkonen oli mies paikallaan ja Tor onnistui maalinteossa ainoastaan kertaalleen.

Päätöserässä TPS-valmennus halusi nähdä pitkiä pallollisia vaihtoja ja joukkue onnistuikin nostamaan tasoaan. Anssi Ala-Nissilän (1+0) ja hyvään vireeseen päässeen Jens Riskan (1+0) maaleilla TPS karkasi uudelleen kolmen maalin päähän ja kontrolloi kamppailua pitkälle pelin loppuun. Ajassa 58.20 Tor onnistui kuitenkin puolittaisessa vastahyökkäyksessään maalinteossa ja kun vielä Janne Nurminen passitettiin hyvin kevyesti jäähylle vajaa minuutti ennen loppua, Tor sai järjestettyä vielä kovan mylläkän TPS-päädyssä. 24 sekuntia ennen loppua kotijoukkue onnistuikin kavennuksessaan. Viimeiset hetket olivat todellista nitrokamaa TPS-ryhmälle, mutta parista hiuksia nostattavasta tilanteesta huolimatta Tor ei enää tasoitusmaalia saanut väsättyä.

- Voiton avaimet olivat ensimmäisen erän jäätävä tehokkuus maalipaikoissa ja kolmanteen erään uudelleen löytynyt pallollinen peli ja siihen liittynyt hyvä maltti. Onnistuttiin pitämään Peik Salminen ja Joni Niiranen päätöserässä vähemmällä pallolla kurinalaisilla pallovaihdoilla. Matsissa piilee myös iso opetus meille. Pelkkä puolustustaistelu ja raastaminen johtoasemassa johtaa kyllä meidän jengillä pelkästään tuhoon. Parasta puolustamista on kypsä ja monipuolinen pallollinen pelaaminen. Päätöserän tasonnostosta iso hatunnosto nuorelle ryhmällemme, päätti tyytyväinen Kytöhonka.

TPS:n seuraava ottelu pelataan maanantaina 24.1. klo 18.30 Caribiassa, jolloin TPS saa vastaansa hallitsevan mestarin SSV:n.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Anssi Ala-Nissilä

14.3.1990
Tiedot

Ville Hirvisuo

31.1.1993
Tiedot

Perttu Kytöhonka

Tiedot

Joonas Lastunen

13.5.1987
Tiedot

PyryLuukkonen

Pyry Luukkonen

6.6.1987
Tiedot

Janne Nurminen

3.7.1988
Tiedot

JensRiska

Jens Riska

8.3.1989
Tiedot

Miikka Sokka

2.11.1992
Tiedot


FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää