Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Hallitseva mestari SSV nousukuntoisen TPS:n vieraaksi

 
Hallitseva mestari SSV nousukuntoisen TPS:n vieraaksi

Kaksi edellistä peliään voittanut TPS kohtaa kevään lähestyessä otteitaan kohentaneen hallitsevan Suomen mestarin SSV:n. Yhdeksästä viime ottelustaan kahdeksan voittanut helsinkiläisryhmä vei joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen Pasilassa lukemin 8-6. TPS:n Perttu Kytöhonka muistelee joukkueensa esiintyneen tuossa pelissä asiallisesti.

- Syksyn kohtaaminen oli meiltä kohtuullinen esitys, mutta toisaalta ehkä tyydyimme tuolloin kuitenkin turhan suosiolla "pelaamaan kivasti ja häviämään nätisti". Vaikka mukana roikuimmekin, SSV tuntui hoitavan matsin lopulta kuitenkin rutiinilla. Kaveri on noista hetkistä parantanut reippaasti, mutta niin olemme mekin.

Kytöhonka laskee SSV:n jälleen kerran suurimpien mestarisuosikkien joukkoon.

- Ehkä tänä vuonna ei ole yhtään ihan selkeää mestarisuosikkia, mutta aika paljon saa tapahtua, jos kevään ykkönen löytyy osaston SSV, Classic, Erä, SPV ja Oilers ulkopuolelta.

- SSV on viime vuosina ollut pelaajamarkkinoilla myös menettävänä osapuolena, mutta jokaisen on syytä muistaa, että muissa liigajengeissä ei pelaa viittä maailmanmestaria. Vaikka kaverilla onkin paljon uusia kasvoja sellaisista jengeistä, jotka eivät ole kärkisijoituksilla herkutelleet, sen ydin on Mikael Järven, Harri Forstenin ja Tero Tiitun johdolla niin kokenut ja timantinkova, että jo tämä nostaa uusien kasvojen tasoa lähes automaattisesti. Kukaan ei kehtaa SSV:n pelaavassa kokoonpanossa vetää huonosti tai lepsulla asenteella, Kytöhonka hehkuttaa.

TPS on saanut kahdessa viime pelissään pudotettua omiin menneiden maalien määrää. Loviisan Tor nakutti kuusi maalia, mutta näistä pari viimeistä aivan ottelun loppuhetkillä. Omiin ei kannata hirveästi maaleja päästää maanantainakaan, sillä SSV:n puolustus viimeisenä lukkonaan Henri Toivoniemi on päästänyt viimeisessä kolmessa pelissä ainoastaan seitsemän maalia.

- Puolustus- ja maalivahtipelimme täytyy onnistua hyvin, tämä on itsestäänselvää. Silti vähintään yhtä tärkeässä roolissa tulee olemaan se, miten onnistumme pallollisessa pelissämme. Pelkällä puolustamisella emme voi voittaa, piste. Kaveri on kokeneempi ryhmä ja sillä on leveämpi ja kovempi materiaali kuin meillä. Valmentajien meriittivertailuun ei viitsi edes lähteä. Näin ollen on ihan selvä juttu, että meidän pitää olla paremmin valmistautuneita kuin vastustaja, haluta voittaa enemmän kuin vastustaja ja lisäksi olla fiksumpia kuin vastustaja. Joukkueessa on hyvä itseluottamus ja me lähdemme voittamaan maanantain kamppailua omalla jutullamme, paaluttaa Kytöhonka.

TPS-SSV ma 24.1. klo 18.30, Caribia

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Perttu Kytöhonka

Tiedot


FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää