Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kolmas erä toden sanoo

 
Kolmas erä toden sanoo

Mikkelin Jukureiden ja turkulaisen TuTon välinen piste- ero tällä hetkellä Mestiksessä on 57 pistettä. Äkkiseltään ero tuntuu hurjalta eikä sellaisenaan anna kuvaa joukkueiden välisestä taso- erosta. Keskiviikkona 2.2.2011 Turussa Kupittaalla pelattu kyseisten joukkueiden välinen ottelu raadollisesti kertoi kuitenkin sen, että tasoeroa on.

Otteluun lähdettiin tilanteesta, jossa vastakkain olivat sarjan piikkipaikan pitäjä sekä jumbo. Jukurit ovat jo aikoja sitten varmistaneet ellei nyt ihan runkosarjan voittoa, niin ainakin kotiedun pudotuspeleihin ja TuTolla vastaavasti play outit tulevat olemaan realiteetti. Huikeasta piste- erosta huolimatta kotijoukkue jaksoi ottaa mikkeliläisten rynnistykset näyttävästi vastaan ja ottelun ensimmäinen erä olikin kaikin puolin tasaista mellastamista myös tilastojenkin valossa. Voidaan sanoa että vierasjoukkue oli puoli luistimen potkua edellä turkulaisia. Tässä vaiheessa ottelua kotijoukkuetta piti pystyssä myös pitkästä aikaa torjuntavastuussa ollut Kim Törnström, jonka hatun sulkasaldoon voidaan liittää esimerkiksi Jukureiden Tomi Leivon rangaistuslaukauksen plokkaaminen.

Toisessa erässä sarvipäät laittoivat uuden vaihteen silmään, ja kun erää oltiin pelattu noin viisi minuuttia, sai Tomas Jasko ronkittua pikku mustan ohi Törnströmin. Tässä vaiheessa ottelua kotijoukkue pysyi edelleen mukana menossa ja sai luotua ihan mukiinmeneviä paikkojakin Teemu Seppäsen vartioimalle maalille mutta totuuden nimissä on sanottava että koko illan aikana Seppänen ei joutunut venymään edes parhaimpaansa.

Kolmannessa erässä päämajakaupungin kiekkolähettiläät näyttivät sitten sen miksi he ovat sarjassa ykkösinä. Savolainen juna puksutti tasaisen varmasti kaikilla rintamilla ja Seppäsen torjuntamäärä kolmannessa erässä(yksi torjunta) kertoo aika lailla selkeästi missä päässä kaukaloa ottelua pelattiin. Kun lisäksi TuTo- veskari Törnström alkoi olla aika lailla töttöröö, ei ollut ihme että verkko pullisteli turkulaisten päädyssä erässä kolmasti.

Jostain syystä sinisissä paidoissa esiintynyt TuTo pelasi tappiosta huolimatta hyvin, esittäen ehdottomasti yhden loistavimmista esiintymisistään kotijäällä. Joukkueen ei ole missään syytä hävetä esitystään. Vastassa tällä kertaa oli vain yksinkertaisesti huomattavasti taidokkaampi ja liikkuvampi joukkue. Ajatellen tukevaa play out- taistoa ja jopa mahdollisia karsintoja turkulaisjoukkueella alkaa olla kasassa kuitenkin bändi, jolla Mestis- paikka pitäisi olla realistista säilyttää. Se että kotijoukkue antoi sarjajohtajalle kunnon vastuksen piiskasi mikkeliläiset oivaan otteluun. Meininki oli kuin suuressa maailmassa ikään. Taklauksia jaeltiin ja laidat paukkuivat. Tuskin kovin moni katsojista oli pettynyt näkemäänsä.

Ihailtava on toisaalta Jukureiden nykyrosteria. Jukuri- koutsi Jarno Pikkarainen pystyy heittämään askiin neljä tasavahvaa pakettia, joskin keskiviikkoisessa Turun illassa yksi viisikko oli ylitse muiden. Ketju Tomas Jasko- Markku Flinck-  Sami Lähteenmäki- Miro Rahkola- Ilkka Vaarasuo oli mukana muun muassa kolmessa Jukuri- maalissa ja muutenkin esittivät otteita jotka saattavat olla varsin ratkaisevia Mestiksen pudotuspelejä ajatellen.

Lyhyestä virsi kaunis

Sarjataulukkotilanne ja ottelun lopputulos loivat oman leimansa myös lehdistötilaisuuteen. Kumpikaan valmentaja ei lähtenyt jaarittelemaan niitä näitä ja latelemaan diiba daabaa vaan paketoivat asian ytimen. Jukuri- luotsi Jarno Pikkarainen totesi että hänen suojattinsa paransivat erä erältä ja vaikka joukkue ei tiiviin pelirytmin takia ehkä parastaan pystynytkään esittämään, oli voitto kuitenkin hallitusti hankittu. TuTon päävalmentaja Petri Niukkanen vakuutteli että joka jätkä teki sen mihin pystyi ja näin varmasti olikin. Maalipaikoille ei kuitenkaan päästy ja joukkueiden välinen materiaaliero tuli ottelun kestäessä näkyviin.

TuTon leijonapelaaja: Kim Törnström

Mestiksen (Juha Heikkilä) tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Petri Niukkanen

Tiedot

Kim Törnström

22.5.1984 Turku
Tiedot


Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää