Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Classic musersi TPS:n pudotuspeliunelmat

 
Classic musersi TPS:n pudotuspeliunelmat

TPS:llä oli kahden komean kotivoiton myötä vielä pieni mahdollisuus taistella tällä kaudella pudotuspelipaikasta. Unelman ylläpitäminen olisi vaatinut vähintään yhtä pistettä liigan kärjessä porhaltavalta Classicilta. Classic ei valitettavasti tällä kertaa jättänyt TPS:lle mahdollisuuksia, sillä kliinisesti viimeistellyt ja uhrautuvasti puolustanut sarjakärki piti pisteet Tampereella tylyin 9-1 (3-0, 3-0, 3-1) lukemin.

- Classic oli erittäin hyvä ja kun me emme varsinkaan pelin alussa onnistuneet pääsemään maalien muodossa matsiin mukaan - vaikka rehellisesti sanoen parit paikat kyllä oli - jäätiin valitettavasti vähän katsojiksi. Kyllä harmittaa kun tiedämme pystyvämme tasapäisempään tekemiseen, mutta nyt peli meni näin eikä itku auta, kertoi TPS:n päävalmentaja Perttu Kytöhonka ottelun jälkeen.

Ottelu lähti TPS:n kannalta harmillisen väärille urille ottelun alussa. Kun pelikello näytti aikaa 10.36, Classic oli nakuttanut taululle 3-0 lukemat ja TPS oli pakotettu ottamaan aikalisän. Erän loppu mentiin maaleitta ja kakkoserässä TPS:llä oli vielä hyvä mahdollisuus tehdä kavennusosuma, mutta viimeistään 4-0 maaliin tuntui turkulaisten luotto voittomahdollisuuksiin kaatuvan. Loppu oli enemmän kosmetiikkaa ja sen jännittämistä saako TPS tehtyä osumaa välillä noidutulta tuntuneeseen Classic-maaliin. Lopulta Janne Nurminen iski Tyko Hellstenin syötöstä vastaiskun päätteeksi maalin.

- Nyt on pudotuspeliunelmat sitten matemaattisestikin haudattu ja fokus laitetaan täysillä sarjapaikan varmistamiseen ilman karsintoja. Kaksi peliä jäljellä, tällä hetkellä kolme pinnaa kaulaa karsintaviivalle. Sunnuntaina onkin sitten kauden isoin peli, kun tällä hetkellä viivan alapuolella oleva FBT Pori saapuu Caribiaan. Sen ottelun voittamalla taidamme olla aika vahvoilla suoran säilymisen suhteen.

- Vahvasti on jäänyt kalavelkoja marraskuun keskinäisestä matsista, kun Pori onnistui tasoittamaan pelin ilman veskaria ja tekemään vielä jatkoajalla voitto-osuman. Haluamme ehdottomasti tuossa, toivottavasti kauden viimeisessä kotiottelussamme esittää kotiyleisöllemme parastamme ja näyttää kuuluvamme tähän sarjaan ensi kaudellakin, päätti Kytöhonka.

TPS:n viimeinen runkosarjan kotiottelu:

TPS-FBT Pori su 27.2. klo 17.00 Caribia

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Tyko Hellsten

10.1.1989
Tiedot

Perttu Kytöhonka

Tiedot

Janne Nurminen

3.7.1988
Tiedot


FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää