Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Njazi Kuqi puski TPS:n kärkikolmikon imuun

 
Njazi Kuqi puski TPS:n kärkikolmikon imuun

TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki ennusti sunnuntaina, että TPS:llä on maanantaina hikinen iltapuden MYPA:n kanssa. Hän oli siinä ihan oikeassa. Ensinnäkin sateinen Turku oli muuttunut iltapäivän mittaan aurinkoiseksi Turuksi ja toiseksi, MYPA harasi ihan kiitettävästi vastaan, vaikka olikin rehellisyyden nimissä ottelussa alakynnessä.

MYPA aloitti ottelun kuitenkin kovalla draivilla ja se sai luotua yhden hyvä tekopaikan heti ensimmäisillä minuuteilla ja lisäksi pallo kilahti kertaalleen tolppaan. TPS otti ensimmäisen puoliajan ohjat kuitenkin aika nopeasti käsiinsä. Njazi Kuqi murtautui vieraiden puolustuksen keskeltä ja yritti näppärää zippiä, mutta MYPA-puolustus siivosi kohtia maalia kiitäneen pallon pois. Tepsin kymppipaita, Petteri Pennanen, kokeili puolestaan Ville Iiskolan refleksejä, mutta tämä liimasi pallon oikeasta alakulmasta.

Ensimmäinen puoliaika meni loppua kohden aina vaan selkeämmin TPS:n tahdittamana ja aika moni turkulainen huokaili ensimmäisen 45-minuuttisen jälkeen sitä, että taululla oli edelleen pyöreä nollanolla.

Heti toisen puoliajan alussa TPS rakensi oivan kaaoksen MYPA:n maalille kulman jälkeen. Ensin TPS-kippari Jarno Heinikangas erinomaisesti, mutta Ville Iiskola torjui. Paluupallolle hänkään ei voinut enää mitään, kun toisen ottelun peräkkäin topparin tontilla loistanut Jarkko Hurme pyssytti puoliksi sivuttain pallon maalin oikeaan takakulmaan. Maali oli Hurmeen liigauran ensimmäinen.

- En ole koskaan ollut mikään maalintekijä, taisin osua viimeksi jossain junnupelissä, Hurme muisteli.

MYPA tuli tunnin kohdalla tasoihin. MYPA-tykki numero yksi, Maxim Votinov, sai pallon Eetu Kaipiolta ja tälläsi sen voimalla maalin vasemman tolpan viereen.

74. minuutin kohdalla leivottiin ottelun lopullinen ratkaisu, kun MYPA:n keskikentän luottopelaaja, Antti Okkonen, lensi toisen keltaisen saattelemana pihalle. Virheestä seurasi vapaapotku. Pallon taakse asettui ikiliikkuja Tonio Kolehmainen, joka nosti kaaripallon kouvolalaisten maalin edustalle. Tärkein maalien mies, Njazi Kuqi, osui sopivasti linjalle ja muutti hallitusti pallon lentorataa niin, että peliväline putosi sopivassa kaaressa vieraiden maalin takakulmaan. Nasse on onnistunut maaliteossa tähän mennessä Klubia ja Honkaa vastaan ja nyt hänen tehojaan sai maistaa MYPA.

Hieman tämän TPS:llä oli kaksi loistopaikka nukuttaa MYPA lopullisesti. Ensin Mika Ääritalo pääsi yrittämään ohjausta maalin edestä, mutta pallon kimpoili ulos. Paluupalloon ryntäsi Kolehmainen, joka niittasi pallon kuitenkin avopaikasta hiuksenhienosti yli.

MYPA yritti lopussa tasoitusta pienellä riskilläkin nostamalla miestä ylöspäin. Aivan lopussa TPS piti kuitenkin palloa kylmän rauhallisesti ja tyytyi 2-1-voittoon.

- Oli meillä paikkamme lopettaa peli lopullisesti ja sitä jätkät yrittikin. Toisaalta ei johdossa kannata mitään yltiöpäisiä riskejä ottaa, TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki muistutti.

- Meillä on edelleen puutteita pallollisessa pelissä, vaikka esimerkiksi Pennanen, Lähde ja Kolehmainen pystyivät pitämään palloa tänään hyvin ja se myös rauhoitti peliämme. Kokonaisuudessaan pelasimme ihan hyvän pelin ja ansaitsimme voittomme, Rajamäki summasi.

Kouvolalaisten leirissä ei tunnelma ollut ymmärrettävästi katossa varsinkin, kun MYPA pitää Veikkausliigan taulukossa perää.

- Virheitä, virheitä, niitä tulee koko ajan. Me emme yksinkertaisesti osaa tällä hetkellä voittaa näitä otteluita, MYPA-luotsi Toni Korkeakunnas manasi ottelun jälkeen.

- Me ei kaaduttu mihinkään ulosajoon, vaan näihin turhiin virheisiimme, MYPA-kapteeni Tuomas Aho säesti perässä.

TPS nousi voitollaan Veikkausliigassa neljännelle tilalle kahdellatoista pinnallaan. Edessä on vain kärkikolmikko Inter (16), JJK (16) ja HJK (15).

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Jarkko Hurme

4.6.1986 Oulu
Tiedot

Njazi Kuqi

25.3.1983
Tiedot

PetteriPennanen

Petteri Pennanen

19.9.1990
Tiedot

MarkoRajamäki

Marko Rajamäki

3.10.1968 Göteborg, SWE
Tiedot

MikaÄäritalo

Mika Ääritalo

25.7.1985 Turku
Tiedot


TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Veeti Pohtion, 18, sopimuksessa olleen option.

Lue lisää
FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter Turku Oy on vapauttanut Jarkko Wissin Interin liigajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.

Lue lisää
18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Joonas Kekaraisen kanssa. Oman ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin kuuluva keskikenttäpelaaja siirtyy Interiin Käpylän Pallosta.

Lue lisää
Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on tehnyt kauden 2024 kattavan sopimuksen keskuspuolustaja Eero Uusitalon, 18, kanssa. Uusitalo on TPS:n oma kasvatti, joka teki ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa viime kaudella.

Lue lisää
Interin organisaatio vahvistuu

Interin organisaatio vahvistuu

FC Interin seuraorganisaatio vahvistuu kahdella uudella avainhenkilöllä. Seurassa aiemmin liigapelaajana sekä valmennuspäällikkönä työskennellyt Kalle Parviainen on nimetty seuran urheilujohtajaksi. Interin kehitysjohtajaksi on nimetty Tuomas Välimäki.

Lue lisää
Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Turun Palloseura on solminut kaudet 2024 ja 2025 kattavan edustusjoukkuesopimuksen hyökkääjä Onni Helénin kanssa.

Lue lisää