Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Interille 3-0- voitto RoPS:sta

 

Interille 3-0- voitto RoPS:sta


Inter onnistui ottamaan kaikki kolme pistettä hyvin taistelleelta RoPS:lta. Toisella jaksolla peliä parantanut Inter vei ottelusta lopulta 3-0- voiton. Interin maalit merkittiin Severi Paajaselle, Mika Ojalalle ja Henri Lehtoselle.

Pelin alku oli Interiltä vähän sekava. Joukkue kyllä pystyi pitämään palloa, mutta ei saanut luotua painetta RoPS-vahti Alex Nyomin maalille. Ensimmäisestä kunnon tilanteesta vastasi vajaan vartin pelin jälkeen RoPS:n Mika Lahtinen. Yläkulmaan suuntautuneen laukauksen torjui kuitenkin hienosti Magnus Bahne.

Vähitellen Inter sai luotua myös maalipaikkoja. Severi Paajanen pelattiin puolittain läpi 17. minuutilla, mutta hänet kuitenkin työnnettiin lopulta kumoon RoPS-puolustuksen toimesta. Kaiken kukkuraksi Paajanen sai tilanteesta varoituksen filmaamisesta.

Viisi minuuttia tämän jälkeen Inter sai pallon RoPS-maaliin. Henri Lehtosen maali kuitenkin hylättiin maalin syöttäjä Frank Jonken oltua paitsiossa.

Inter onnistui lopulta maalinteossa 38. minuutilla. Maalista vastasi huikean kilometrimäärän avausjaksolla juossut Severi Paajanen. Maaliin tarjosi hyvän syötön Interin vasemmalta laidalta Federico Scoppa.

Inter nosti pelin tasoa toisella jaksolla, vaikka RoPS pääsikin pari kertaa hätyyttelemään hyvän ottelun pelannutta Magnus Bahnea.

Inter oli lähellä mennä johtoon 53. minuutilla, kun Joni Kauko pääsi kaksi kertaa läpiajoon minuutin aikana. RoPS-maalivahti Nyom teki kuitenkin tyhjäksi kummatkin yritykset hienoilla torjunnoilla.

Interin toinen maali syntyi rankkarista 66. minuutilla. Pallo vietiin pilkulle, kun Nyon kaatoi läpiajoon päässeen Kaukon. Tuomitun rankkarin laukoi verkkoon kukas muukaan kuin Mika Ojala. Maali oli miehen 13. tällä kaudella.

Lopullisen niitin Inter naulasi RoPS:n arkkuun 79. minuutilla, kun Henri Lehtonen pääsi siirtämään maalivahdista kimmonneen paluupallon RoPS-maaliin. Maalin pohjusti Timo Furuholm, jonka laukauksen Nyom torjui suoraan Lehtosen jalkoihin.

Voitto vahvisti Interin asemia Veikkausliigan kakkospaikalla. Ero JJK:hon on tällä hetkellä neljä pistettä. Sarjataulukon neloseen, TPS:aan piste-eroa on tällä hetkellä kymmenen pistettä.

Interin Veikkausliigaottelut jatkuvat jälleen lauantaina, jolloin joukkue saa kotikentälleen vieraaksi FF Jaron.

Interin tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


FC Inter ry - logo

FC Inter - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Magnus Bahne

15.3.1979 Kaarina
Tiedot

Timo Furuholm

11.10.1987 Pori
Tiedot

Joni Kauko

12.7.1990
Tiedot

Henri Lehtonen

28.7.1980 Turku
Tiedot

Mika Ojala

21.6.1988 Paimio
Tiedot

Severi Paajanen

23.10.1986
Tiedot

Federico Scoppa

7.7.1987
Tiedot


TPS vaihtaa päävalmentajaa - Jonatan Johansson uudeksi päävalmentajaksi

TPS vaihtaa päävalmentajaa - Jonatan Johansson uudeksi päävalmentajaksi

TPS jalkapallon taustayhtiö, FC TPS Turku Oy, on vapauttanut päävalmentaja Tommi Pikkaraisen tehtävistään. Pikkaraisella oli voimassa oleva valmennussopimus TPS:n miesten edustusjoukkueen kanssa kaudesta 2020.

Lue lisää
Mujunen jatkosopimukseen - Aaltonenkin jo harjoituksissa mukana

Mujunen jatkosopimukseen - Aaltonenkin jo harjoituksissa mukana

Veikkausliigaan noussut TPS lähtee kauteen 2020 kolmella maalivahdilla. Kauden 2019 ykkösmaalivahtina päättänyt Jere Koponen sai jo viime vuoden puolella rinnalleen Santeri Aaltosen, joka siirtyi Turkuun Ykkösen voittaneesta FC Hakasta. TPS:n kolmas maalivahti on jo ennestään tuttu Miikka Mujunen.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Italian mestari Rodney Strasser vahvistaa TPS:n keskikenttää

Italian mestari Rodney Strasser vahvistaa TPS:n keskikenttää

TPS:n Veikkausliigajoukkue saa kovan luokan vahvistuksen, kun Rodney Strasser on liittynyt raitapaitoihin kauden 2020 kattavalla sopimuksella. Sierra Leonesta kotoisin oleva Strasser on rooliltaan puolustava keskikenttäpelaaja.

Lue lisää
John Allen liittyy TPS:n naisten edustuksen valmennusryhmään

John Allen liittyy TPS:n naisten edustuksen valmennusryhmään

TPS:n naisten edustusjoukkueen valmennusryhmä saa lisää kokemusta ja osaamista, kun John Allen liittyy joukkueen taustatoimintaan mukaan, niin harjoituksissa kuin ottelutapahtumissakin.

Lue lisää
Toimitusjohtaja Jarmo Kähkönen jättää tehtävänsä - Janne Kytölästä va. toimitusjohtaja

Toimitusjohtaja Jarmo Kähkönen jättää tehtävänsä - Janne Kytölästä va. toimitusjohtaja

TPS jalkapallon taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtaja Jarmo Kähkönen jättää tehtävänsä tämän viikon jälkeen.

Lue lisää