Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Saamaton Inter kaatui Valkeakoskella

 

Saamaton Inter kaatui Valkeakoskella


Inter esitti ylivoimaisesti huonoimman ottelunsa perjantaina Valkeakoskella, kun joukkue hävisi täysin ansaitusti Hakalle 2-0(1-0). Voitto oli Hakalle ansaittu, sillä se olisi voinut karata ottelussa myös suurilukuisempaan voittoon.

Ottelun koko ensimmäinen jakso oli Interiltä koko ottelun tapaan enemmänkuin huono. Syöttöpeli ja pallottomien pelaajien liike oli aneemista, mikä teki Hakan puolustuspelaamisen enemmän kuin helpoksi.

Haka oli mennä johtoon jo 5. peliminuutilla. Tuolloin Pekka Sihvola pääsi puskemaan Inter-puolustuksen keskeltä putoavan lehden kohti Magnus Bahnen maalia. Inter-molari oli kuitenkin tilanteessa hyvin hereillä ja sai torjuttua puskun kulmapotkuksi.

Interin oikeastaan ainoa kunnon tilanne tuli 31. minuutilla, kun Mika Ojala pääsi laukomaan pallon 20 metristä kohti takakulmaa. Viime hetkellä ennen ottelun alkua hälytyksen Haka-maalille saanut Ville Kauppinen torjui tilanteen kuitenkin komeasti.

Haka lähti Kauppisen torjumasta pallosta nopeaan vastahyökkäykseen vasenta laitaa pitkin. Pallo kuljettanut Obi Metzger näki oikealla laidalla vapaana olleen Jarno Mattilan, joka sai ottaa pallon rauhassa haltuun, minkä jälkeen tarkka laukaus takakulmaan ja Hakalle 1-0- johto.

Haka oli lähellä mennä jo kahden maalin johtoon hiukan myöhemmin, mutta Interin maalivahti Bahne torjui kuitenkin hienosti Regillio Nooitmeerin pusku lähietäisyydeltä. Kotijoukkue Haka siis ansaitussa 1-0- johdossa ottelun tauolle.

Ottelun toinen jakso jatkui siitä, mihin ensimmäinen jäi. Peli ehti vanhentua vain 53 minuuttia, kun pallo oli toistamiseen Interin maalissa. pallon siirsi tyhjään maaliin Mattilan syötöstä Pekka Sihvola.

Inter lähti kahden takaiskumaalin jälkeen hakemaan kavennusta tuomalla kahdenkeskikenttäpelaajan tilalle hyökkääjät Domagoj Abramovicin ja Frank Jonken. Kaksikosta ei liiemmälti ollut apua, sillä Inter ei saanut luotua painetta Kauppisen maalille oikein missään vaiheessa.

Interin ensimmäiset puolittaiset maalipaikat nähtiin reilun 70 minuutin pelin jälkeen, mutta ne Haka-vahti Kauppinen selvitti helposti. Interin takaa-ajon vesitti lopulta Federico Scoppan kahden varoituksen myötä saatu punainen kortti pelin 82. minuutilla.

Ottelun lopulla nähtiin vielä ikävä tilanne, kun erotuomari Mikko Lehtola joutui jättämään kentän loukkaantumisen takia pari minuuttia ennen loppua. Vielä loppuvihellyksen jälkeen kentällä nähtiin kahakka, jossa erotuomari näytti keltaista korttia Magnus Bahnelle ja antoi kahden varoituksen myötä punaisen kortin Hakan Shane Robinsonille.
Interin päävalmentaja ei kiitellyt joukkuettaan pelin jälkeen. Hollantilaisluotsin mukaan Interin esitys oli huonoin miehen Suomessa oloaikana.

- En nähnyt kentällä joukkuetta. Pelasimme ylivoimaisesti huonoimman pelin sinä aikana, kun olen ollut Suomessa. En tiedä syytä, miksi esityksemme oli niin aneeminen. Haluan kuulla pelaajien selitykset suoraan sanottuna p…………n esitykseet huomenna harjoituksissa, ripitti Dragtsma omiaan Haka-pelin jälkeen.

Interillä on hyvä tilaisuus pestä kasvonsa jo maanantaina, kun joukkueen Veikkausliigaottelut jatkuvat kotipelillä IFK Mariehamnia vastaan. Ottelu Veritas Stadionilla alkaa kello 18.30.

Interin tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


FC Inter ry - logo

FC Inter - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Domagoj Abramovic

1.4.1981 Zagreb, CRO
Tiedot

Magnus Bahne

15.3.1979 Kaarina
Tiedot

Job Dragtsma

23.10.1955
Tiedot

Federico Scoppa

7.7.1987
Tiedot


TPS vaihtaa päävalmentajaa - Jonatan Johansson uudeksi päävalmentajaksi

TPS vaihtaa päävalmentajaa - Jonatan Johansson uudeksi päävalmentajaksi

TPS jalkapallon taustayhtiö, FC TPS Turku Oy, on vapauttanut päävalmentaja Tommi Pikkaraisen tehtävistään. Pikkaraisella oli voimassa oleva valmennussopimus TPS:n miesten edustusjoukkueen kanssa kaudesta 2020.

Lue lisää
Mujunen jatkosopimukseen - Aaltonenkin jo harjoituksissa mukana

Mujunen jatkosopimukseen - Aaltonenkin jo harjoituksissa mukana

Veikkausliigaan noussut TPS lähtee kauteen 2020 kolmella maalivahdilla. Kauden 2019 ykkösmaalivahtina päättänyt Jere Koponen sai jo viime vuoden puolella rinnalleen Santeri Aaltosen, joka siirtyi Turkuun Ykkösen voittaneesta FC Hakasta. TPS:n kolmas maalivahti on jo ennestään tuttu Miikka Mujunen.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Italian mestari Rodney Strasser vahvistaa TPS:n keskikenttää

Italian mestari Rodney Strasser vahvistaa TPS:n keskikenttää

TPS:n Veikkausliigajoukkue saa kovan luokan vahvistuksen, kun Rodney Strasser on liittynyt raitapaitoihin kauden 2020 kattavalla sopimuksella. Sierra Leonesta kotoisin oleva Strasser on rooliltaan puolustava keskikenttäpelaaja.

Lue lisää
John Allen liittyy TPS:n naisten edustuksen valmennusryhmään

John Allen liittyy TPS:n naisten edustuksen valmennusryhmään

TPS:n naisten edustusjoukkueen valmennusryhmä saa lisää kokemusta ja osaamista, kun John Allen liittyy joukkueen taustatoimintaan mukaan, niin harjoituksissa kuin ottelutapahtumissakin.

Lue lisää
Toimitusjohtaja Jarmo Kähkönen jättää tehtävänsä - Janne Kytölästä va. toimitusjohtaja

Toimitusjohtaja Jarmo Kähkönen jättää tehtävänsä - Janne Kytölästä va. toimitusjohtaja

TPS jalkapallon taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtaja Jarmo Kähkönen jättää tehtävänsä tämän viikon jälkeen.

Lue lisää