Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TUTO kaatoi K-Vantaan jatkoajalla

 

TUTO kaatoi K-Vantaan jatkoajalla


TUTO Hockey oli onnistunut ennen perjantai-illan K-Vantaa ottelua voittamaan kaikki muut Mestis-joukkueet, paitsi vantaalaiset. Tälläkin kertaa ottelun alkuun isäntäjoukkue tuli vahvasti ja pääsikin maalin johtoon Aleksi Rekosen maalilla. Ottelua oli tässä vaiheessa pelattu alle neljä minuuttia ja Juhani Tamminen käyttikin maalin jälkeen tuttuun tyyliinsä aikalisän herätelläkseen omiaan.

- Overall, todella hyvä kiekkopeli molempiin suuntiin, sanoi tyytyväinen Juhani Tamminen ottelun jälkeen.

Aikalisä tepsi ja mitä pidemmälle erä eteni, sitä vahvemmin ote siirtyi TUTOlle. Ajassa 18.48 kapteeni Antti Virtanen teki TUTOlle helpottavan ensimmäisen maalin Ville-Vesa Vainiolan ja Derek Famularen syötöistä.

Toisessa erässä TUTO pääsi vielä vahvemmin kuljettajan paikalle ja onnistui tekemään kaksi maalia. Heti erän alkuun Famulare onnistui ylivoimalla ja erän lopulla oli Tony Vidgrenin vuoro heittää kiekko häkkiin. Molempiin maaleihin syöttäjänä toimi Antti Virtanen.

Toinen erä oli ensimmäistä erää huomattavasti rikkonaisempi, mutta Famularen osuma jäi erän ainoaksi ylivoimamaaliksi. Toki Vidgrenin maalin syntyhetkellä vantaalaisten jäähy oli juuri loppunut.

Kahden erän jälkeen maalivahtien torjunnat olivat 19-21, joten kaikkiaan peli oli hyvin tasainen. Tommi Virtanen otti jälleen muutamia tärkeitä koppeja saaden myös maaliraudoilta tarvittavaa tukea.

- Oltiin kolmessa pisteessä kiinni pitkään ja pieni vaihtovirhe meiltä ja vastustajalla kävi tuuria, kun Mustosen laukaus muutti suuntaa Aaltosen Mikaelin mailasta, Tamminen harmitteli.

Kolmannessa erässä Vantaa nousi peliin mukaan kahdella maalillaan. Aleksi Mustonen tasoitti turkulaisnäkökulmasta ikävästi pelin vain puoli minuuttia ennen loppua ja näin edessä oli jatkoaika.

Jatkoajalla turkulaisten sankariksi nousi Mikael Aaltonen, joka höpötti siniviivalla kaksi vantaalaishyökkääjää vipuun ja heitti sen jälkeen tarkan laukauksen maaliin. Syöttöpisteet irtosivat Anrei Hakuliselle ja Antti Virtaselle. Kapteeni Virtasen illan saldoksi komeat 1+3 tehot.

- Vetoan lopuksi vielä kannattajiimme; huomenna häkki täyteen. Kaikki muistavat mitä tapahtui viime viikonloppuna, kun saimme yleisön taaksemme. Nyt lyödään yhdessä se sama hurmos päälle, päätti Tamminen.

TUTO Hockey - HCK, lauantaina 5.1. klo 17.00 Kupittaan Marli Areenalla.

TUTOn tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

Turun Palloseura on solminut kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen hyökkääjä Tim Söderlundin, 27, kanssa. Tuleva kausi on Skellefteåstä kotoisin olevalle ruotsalaishyökkääjälle toinen mustavalkoisissa.

Lue lisää
Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–26 kattavan pelaajasopimuksen ruotsalaisen Linus Nässénin kanssa. 24-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun SHL-seura Frölunda HC:n riveistä.

Lue lisää
Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen ruotsalaispuolustaja Victor Sjöholmin, 21, kanssa. Oikealta laukova Sjöholm siirtyy Turkuun SHL-seura HV71:n riveistä.

Lue lisää
Noa Vali jatkaa TPS:ssä – nuori maalivahti solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen

Noa Vali jatkaa TPS:ssä – nuori maalivahti solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen

TPS on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen maalivahti Noa Valin kanssa.

Lue lisää
Oliver Lauridsen jatkaa TPS:ssä – jatkosopimus kaudelle 2025–2026

Oliver Lauridsen jatkaa TPS:ssä – jatkosopimus kaudelle 2025–2026

Turun Palloseura on solminut jatkosopimuksen kaudelle 2025–2026 puolustaja Oliver Lauridsenin, 36, kanssa. Tanskalaispuolustaja lähtee näin jo kolmanteen kauteensa mustavalkoisissa.

Lue lisää
Mika Suoraniemestä TPS:n uusi urheilujohtaja

Mika Suoraniemestä TPS:n uusi urheilujohtaja

Mika Suoraniemi on nimetty TPS:n uudeksi urheilujohtajaksi. Hän on toiminut peliuran jälkeen 15 vuoden ajan useissa eri tehtävissä niin junioripuolella kuin edustusjoukkueen tukitoiminnoissa.

Lue lisää