Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Maxi Asis jättää Interin

 

Maxi Asis jättää Interin


Keväästä 2011 asti FC Interiä edustanut Maximiliano Asis jättää Interin ja palaa takaisin Argentiinaan henkilökohtaisista syistä. Nyt purettu sopimus olisi päättynyt kauden 2013 loputtua.

Asisin uran alkua Interissä varjostivat loukkaantumiset, sillä argentiinalainen loukkasi harjoituksissa jo ennen Veikkausliigan alkua 2011. Lopulta pitkän kuntoutusjakson jälkeen hän palasi kokoonpanoon kauden lopulla, mutta ei ehtinyt pelata ainoatakaan ottelua.

Sen sijaan viime kaudella Maxi oli Interin eniten kentälle vaihdettu pelaaja, sillä hän tuli kentälle kesken pelin yhteensä 19 kertaa. Yhteensä hänelle kertyi kaudella 22 liigaottelua, joissa hän teki kaksi maalia.

Asisilla ei ole vielä uutta seuraa kotimaassaan. Hän harjoitteli Interin kanssa viimeisen kerran eilen.

Interin tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


FC Inter ry - logo

FC Inter - 2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012

Ottelut kaudella 2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Maximiliano Asis

27.5.1987
Tiedot


TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Veeti Pohtion, 18, sopimuksessa olleen option.

Lue lisää
FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter Turku Oy on vapauttanut Jarkko Wissin Interin liigajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.

Lue lisää
18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Joonas Kekaraisen kanssa. Oman ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin kuuluva keskikenttäpelaaja siirtyy Interiin Käpylän Pallosta.

Lue lisää
Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on tehnyt kauden 2024 kattavan sopimuksen keskuspuolustaja Eero Uusitalon, 18, kanssa. Uusitalo on TPS:n oma kasvatti, joka teki ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa viime kaudella.

Lue lisää
Interin organisaatio vahvistuu

Interin organisaatio vahvistuu

FC Interin seuraorganisaatio vahvistuu kahdella uudella avainhenkilöllä. Seurassa aiemmin liigapelaajana sekä valmennuspäällikkönä työskennellyt Kalle Parviainen on nimetty seuran urheilujohtajaksi. Interin kehitysjohtajaksi on nimetty Tuomas Välimäki.

Lue lisää
Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Turun Palloseura on solminut kaudet 2024 ja 2025 kattavan edustusjoukkuesopimuksen hyökkääjä Onni Helénin kanssa.

Lue lisää