Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TUTOn haaviin tarttui kaksi pohjoisamerikkalaista puolustajaa

 

TUTOn haaviin tarttui kaksi pohjoisamerikkalaista puolustajaa


TUTO Hockey on kiinnittänyt kaudeksi 2013 - 2014 kaksi pohjoisamerikkalaista puolustajaa. Jordan Dewey 24, sekä Ryan Ruikka, 25, saapuvat vahvistamaan TUTOa ensi kaudeksi. Molemmat ovat pelanneet viime vuodet arvostettua amerikkalaista yliopistosarjaa, NCAA:ta.

- Saavun Turkuun heinäkuussa. En malta odottaa, että pääsen jäälle TUTOn kanssa. Harjoittelen tällä hetkellä Kanadassa ja olen ehdottomasti valmis kun aloitan harjoittelun Turussa, Dewey kertoo tuoreeltaan.

Kovia jatkosopimuksia sekä uusia täsmähankintoja

TUTO Hockey on tehnyt jatkosopimukset maalivahti Tommi Virtasen ja puolustaja Tony Vidgrenin kanssa. Molemmat miehet olivat viime kaudella todella isossa roolissa TUTOn alakerrassa. Uusina puolustajina joukkueeseen liittyvät Nico Manelius ja Matias Kuusisto. Manelius, 22, on pelannut neljä viimeistä kautta Helsingin Jokereissa. Matias Kuusisto puolestaan siirtyy takaisin TUTO-paitaan Peliitoista. Kuusisto pelasi TUTOssa kauden 2011-2012.

-Ensi kaudella pyrin ottamaan henkilökohtaisesti taas askeleen eteenpäin ja lupaan auttaa joukkuetta voittamaan joka ilta. Pelillisesti pitää ottaa seuraava askel ja mennä pelin sisällä joka osa-alueella eteenpäin. TUTO oli minulle loppujen lopuksi helppo valinta, kertoo Virtanen tuoreesta sopimuksestaan.

-”Betoni” tulee olemaan meidän puolustuksen suuri päällikkö. Tommi on meidän selkeä ykkösveskari ja tulee pelaamaan erittäin paljon. Hän on tottunut kovaan pelitahtiin ja pystyy varmasti vastaamaan huutoon, kertoo päävalmentaja Ismo Lehkonen.

Ensi kauteen lähdetään sinisellä kotipeliasulla ja Warriorin varusteilla

TUTO tullaan näkemään alkavalla kaudella kotipeleissä sinisessä peliasussa.

-Haluamme tuoda vaihtelua halliin ja tämän takia tuleva kausi pelataan sinisillä paidoilla, kertoo TUTOn toimitusjohtaja Timo Kinnunen.

Tilaisuudessa julkaistiin myös TUTOn uusi varusteyhteistyökumppani. TUTO Hockeyn varustetoimittaja on seuraavat neljä kautta Warrior Sports Finland Oy. Sopimuksen myötä Warriorista tulee yksi TUTO Hockeyn pääyhteistyökumppaneista.

- Warrior Sports Finlandin Teemu Numminen on minulle tuttu mies monien vuosien takaa. Warriorin tarjoama paketti oli loistava ja meille oli helppo valinta lähteä yhteistyöhön laadukkaan brändin kanssa, Kinnunen kertoo tuoreesta varustesopimuksesta.

TUTOn tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää