Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Harri Tikkanen TPS-paitaan

Harri Tikkanen TPS-paitaan

 

Puolustaja Harri Tikkanen on solminut Tepsin kanssa kevääseen 2017 ulottuvan sopimuksen.

Edelliset kuusi kautta 33-vuotias lappeenrantalaislähtöinen Tikkanen kiekkoili Rauman Lukon riveissä. Päättyneellä kaudella Tikkanen pelasi runkosarjassa 58 ottelua tehopistein 5+8=13. Pudotuspeleissä hänelle kertyi 14 ottelussa kahdeksan syöttöpistettä.

–Olen intoa täynnä! Tepsi on perinteinen seura, johon rakennetaan nyt uutta kivijalkaa. Haluan olla iso palanen sitä rakennustyötä. Nimilistaa kun katsoo, niin kilpailukykyinen joukkue meillä on kasassa ja haluan oman tekemisen kautta ottaa siitä ison ruudun, Tikkanen kertoo.

Kokenut Tikkanen on urallaan pelannut Liigaa SaiPassa, HPK:ssa ja Lukossa yhteensä 780 ottelun verran. Pitkältä peliuralta löytyy yhteistä historiaa myös nykyisen päävalmentaja Ari-Pekka Selinin alaisuudesta.

–”Atu” oli tietysti yksi iso syy tulla tänne. Tuttu valmentaja ja tutut toimintatavat, Tikkanen lisää.

–Harri on erinomainen ”all around” -puolustaja ja hän pystyy pelaamaan isoja minuutteja illasta toiseen. Sen lisäksi hän tuo aimo annoksen ammattimaisuutta ja urheilullisuutta joukkueeseen, urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki kuvailee Tikkasta.

Junioripuolelle täydennystä

A-nuorten päävalmentaja Marko Keskinen saa tulevalla kaudella aisaparikseen Jouni Vennon. Pitkän peliuransa jälkeen Vento on valmentanut mm. Tepsin junioreita. Vennon sopimus kattaa tulevan kauden.

Lisäksi puolustaja Tarmo Reunanen ja hyökkääjä Markus Nurmi ovat tehneet HC TPS:n kanssa kevääseen 2017 ulottuvat juniorisopimukset.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2014-2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014-2015

Ottelut kaudella 2014-2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


HarriTikkanen

Harri Tikkanen

2.6.1981 Lappeenranta
Tiedot


Maximilian Eisenmenger TPS-paitaan loppukauden kattavalla sopimuksella

Maximilian Eisenmenger TPS-paitaan loppukauden kattavalla sopimuksella

TPS on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan saksalais-ruotsalaisen hyökkääjän Maximilian Eisenmengerin kanssa.

Lue lisää
Puolustaja Leo Sahlin Wallenius vuokralle TPS:ään

Puolustaja Leo Sahlin Wallenius vuokralle TPS:ään

Växjö Lakersin puolustaja Leo Sahlin Wallenius siirtyy TPS:ään vuokralle 14.2.2025 asti.

Lue lisää
Kaksi pelaajaa vuokralle TPS-paitaan

Kaksi pelaajaa vuokralle TPS-paitaan

Hyökkääjä Sisu Yliniemi sekä puolustaja Jesse Vuorela TPS-paitaan.

Lue lisää
Leevi Teissalan poissaolosta tarkentunut arvio

Leevi Teissalan poissaolosta tarkentunut arvio

TPS:n hyökkääjä Leevi Teissala loukkaantui Kouvolassa pelatussa ottelussa ottelun loppuhetkillä.

Lue lisää
Tommi Miettinen ja Rauli Urama jatkavat tehtävissään

Tommi Miettinen ja Rauli Urama jatkavat tehtävissään

Turun Palloseura ja päävalmentaja Tommi Miettinen ovat sopineet yhteisen optiojakson käytöstä, ja näin ollen Miettisen päävalmentajasopimus jatkuu kauden 2026–27 loppuun asti.

Lue lisää
Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää