Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TUTO aloitti uuden vuoden voitolla

TUTO aloitti uuden vuoden voitolla

 

TUTO Hockey ja KeuPa HT tahkosivat sunnuntaina tasaisen kamppailun, jonka TUTO kuitenkin voitti jatkoajan jälkeen maalein 4-3.

"Kyllä se oli aika sekavaa ja aaltoilevaa peliä. Välillä oli tosi hyviä hetkiä kuten kolmas erä, kun alettiin kunnolla laittaa jalkaa toisen eteen ja limppua toiseen päätyyn", kommentoi TUTOn kapteenina Aki Keinäsen poissa ollessa toiminut Anssi Virkki. 

"Toinen erä taas tehtiin itselle vaikeaksi. Tehtiin virheitä ja alettiin korjata virheitä virheillä. Se oli aika huono erä."

Maalien puolesta joukkueet etenivät kuitenkin tasatahtia läpi ottelun, eikä varsinainen peliaika tuonut voittajaa selville. TUTOlta maalinteossa onnistuivat Olli-Pekka Heinimäki, Mikko Laine, jatkoajalla ottelun ratkaissut Kristian Tuohilampi sekä Virkki, joka on ollut viime ajat hurjassa vireessä pistetehtailun osalta.

Linken taikamaila

Otto-Eemeli Linken loukkaantumisen jälkeen Virkki otti Linken mailan käyttöön ja jälki on ollut tuhoisaa. Virkin pistesaldo on tällä hetkellä seitsemän maalia ja 10 syöttöpistettä. KeuPa-ottelussa niin sanottu "taikamaila" meni kuitenkin poikki.

"Luulen, että se on ollut pelkästään tuosta mailasta kiinni. Ja nyt pahoin pelkään, kun se meni poikki, että mistä löydetään vastaava tuote rinnalle", Virkki manasi pilke silmäkulmassa. 

"Jonkinnäköiset uuden vuoden taiat noihin uusiin mailoihin on nyt sitten tinattava."



Vaikka tänään pakkipari Keinänen olikin Virkin rinnalta poissa, on hyökkääjästä puolustajaksi siirtyneellä Keinäselläkin ollut oma roolinsa Virkin pistetehtailussa.

"Siinä voi olla sekin, kun 'Keni' on ollut puolustuspäässä sen verran jämäkkä äijä, että se on jättänyt minulle tilaa siellä toisessa päässä vähän rynnistellä maalille", hymyili Virkki.

"Mutta hyvin on nyt uponnut ja tuntuu, että joka paikasta menee. Kyllä se siitä pikkuhiljaa loppuu."

"Hyvällä fiiliksellä jatketaan"

Loppuvuoden juhlapyhät alkavat nyt olla takanapäin ja TUTO majailee Mestiksen sarjataulukossa sijalla kuusi. Virkin mukaan joukkue on valmis siihen, kun taas palataan normaaliin päiväjärjestykseen.

"Tämä sopii meille oikein hyvin. Se on tietysti sama kaikille, mutta nyt kun päästään tuohon arkirytmiin takaisin niin luulen, että saadaan siitä tietty turvallisuus omaan tekemiseen ja tietyllä rytmillä painetaan menemään."

"Hyvällä fiiliksellä jatketaan ja tuossa on otteluohjelmakin mielestäni suht suotuisa, joten ihan kiva on lähteä kevättä kohti", Virkki päättää.

TUTO Hockeyn pelit jatkuvat keskiviikkona Tikkurilassa K-Vantaata vastaan ja lauantaina Marli Areenalla Peliittoja vastaan. 

TUTOn tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Valtteri Ilomäki tuo kokemusta TUTOn puolustukseen

Valtteri Ilomäki tuo kokemusta TUTOn puolustukseen

Valtteri Ilomäki on tehnyt sopimuksen kaudesta 2020-21 TUTO Hockeyn kanssa. 23-vuotias rightin puolustaja edusti viime kaudella Kajaanin Hokkia.

Lue lisää
HC TPS Turku Oy laajentaa hallitustaan

HC TPS Turku Oy laajentaa hallitustaan

HC TPS Turku Oy:n uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty 15.6. alkaen Kai Koskinen ja hallituksen uusina jäseninä aloittavat Päivi Rytsä ja Saku Koivu.

Lue lisää
TPS kiinnitti venäläishyökkääjä Timur Ibragimovin

TPS kiinnitti venäläishyökkääjä Timur Ibragimovin

Turun Palloseura vahvistuu venäläishyökkääjä Timur Ibragimovilla. 19-vuotias laitahyökkääjä siirtyy TPS-paitaan NHL-seura San Jose Sharksin riveistä tulevan kauden kattavalla lainasopimuksella.

Lue lisää
TPS:n ja Topi Nättisen tiet eroavat

TPS:n ja Topi Nättisen tiet eroavat

Turun Palloseuran ja hyökkääjä Topi Nättisen välinen pelaajasopimus on purettu molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
TPS jatkaa joukkueen vahvistamista

TPS jatkaa joukkueen vahvistamista

Ruotsalaispuolustaja Oliver Bohm liittyy TPS-puolustuksen tueksi ja turvaksi.

Lue lisää
TPS:n hyökkäys vahvistuu nuorella venäläistaiturilla

TPS:n hyökkäys vahvistuu nuorella venäläistaiturilla

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen venäläisen hyökkääjän Ruslan Iskhakovin kanssa. 19-vuotias Iskhakov siirtyy TPS-paitaan Pohjois-Amerikan yliopistosarjasta.

Lue lisää