John Allen siirtyy RoPS:n päävalmentajaksi
- RoPS otti minuun yhteyttä ja kokee minun olevan oikea henkilö valmentamaan joukkuetta. Tämä on minulle luonnollisesti seuraava askel urallani. Sain valmentaa päävalmentajana Kakkosessa ÅIFK:n kanssa, mutta nyt tulevalla kaudella valmennan vielä korkeammalla sarjatasolla. Haluan kuitenkin kiittää koko TPS:n organisaatiota kuluneista vuosista. Aikani TPS:ssä on ollut fantastista, Allen kiittelee. John Allen siirtyi TPS:n valmennusorganisaatioon jo kaudella 2003. 45-vuotias walesilainen ehti TPS-uransa aikana toimia Mika Laurikaisen, Kari Ukkosen, Mixu Paatelaisen ja Martti Kuuselan avustavana valmentajana. - Olen saanut TPS:ssä työskennellä hienojen päävalmentajien kanssa. Olen varmasti oppinut kaikilta heiltä paljon. Lisäksi olen päässyt tekemään töitä lahjakkaiden akatemiapelaajien kanssa ja nähnyt monen pelaajan kehittyvän huimin askelin. Saavutimme TPS Akatemian kanssa kaksi Suomen mestaruutta ja kaksi SM-hopeaa, muistuttaa Allen. John Allenilla oli TPS:n kanssa voimassa oleva sopimus myös ensi kaudesta. - Johnilla tarjoutui mahdollisuus siirtyä urallaan eteenpäin, emmekä luonnollisesti halunneet olla esteenä siirrolle siitä huolimatta, että John on ollut tärkeä osa TPS:n valmennusryhmää. John on palvellut TPS:ää intohimoisesti seitsemän vuoden ajan ja toivomme hänelle kaikkea hyvää uusien haasteiden parissa, kommentoi TPS:n toimitusjohtaja Marco Casagrande. |
Takaisin edelliselle sivulle