Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Inter nousi takaa tasapeliin Vaasassa

 

Inter nousi takaa tasapeliin Vaasassa


FC Interin perjantaisesta VPS ottelusta jäi kaksijakoiset tunnelmat. Hyvää oli tietysti se, että joukkue onnistui nousemaan kahden maalin takaa tasoihin pelin loppuhetkillä. Huonoa oli se, että VPS pääsi yleensä kahden maalin johtoon vajaalla pelatessaan.

Ottelun alku ei luvannut Interille hyvää, sillä jo kahden minuutin pelin jälkeen Riku Heinillä oli oiva tilaisuus viedä kotijoukkue johtoon. Laukaus suoraan syötöstä noin kuuden metrin etäisyydeltä maalista suuntautuo kuitenkin ohi maalin.

Pelin 8. minuutilla Heini sitten onnistui. VPS sai Joni Ahon pallonmenetyksen jälkeen hyvän vastaiskupaikan, jonka päätteeksi pallo pelattiin vasenta laitaa ylösnousseelle Heinille, joka latasi sen yhdellä kosketuksella maalin oikeaan takakulmaan.

Vaasalaisten maali ei missään nimessä herättänyt Interiä, vaan pelaaminen ei jostain syytä lähtenyt rullaamaan. Inter onnistui kuitenkin hankkimaan pelissä etulyöntiaseman itselleen, kun Ville Koskimaa kaatoi rangaistuspotkun arvoisesti Timo Furuholmin 25. minuutilla. Tällä kaudella rankkareita vuoren varmasti verkkoon laukonut Ojala ei nytkään erehtynyt, vaan tasoitti ottelun.

Vaasalaisten harmiksi Furuholmin kaatanut Koskimaa ajettiin kentältä suoran punaisen kortin seurauksena. Vaasalaiset protestoivat kyllä tilannetta, mutta sääntökirjan mukaan Dennis Antamon tuomio tilanteesta oli aivan oikea.

Vaikka VPS pelasikin kymmenellä pelaajalla, vastasi pelin seuraavasta maalista ottelun 50. minuutilla, Maalista vastasi Jens Nygård, joka puski sivuvapaapotkun Inter-maaliin oikeastaan kenenkään pahemmin estelemättä. Seitsemän minuuttia tästä verkko heilui jälleen Inter-päädyssä tällä kertaan Antinio Inutilen toimiessa viimeistelijänä.

Inter ei kuitenkaan luovuttanut, vaikka jäikin kahden maalin tappiolle. Pelin 69. minuutilla Timo Furuholm taisteli pallon itselleen ja keskitti oikealta laidalta Henri Lehtoselle, joka ohjasi pallon hallitusti maan kautta takakulmaan.

Furuholm toi Interin lopulta myös ottelussa tasoihin kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Furkan kauden 13. maali syntyi komealla puskulla, johon tarkan keskityksen tarjoili laitapakki Joni Aho.

Interillä oli ihan pelissä vielä loistava tilaisuus viedä ottelusta täysi pistepotti, kun Mika Ojalalle pelattiin hyvä laukaisupaikka 16-rajalle. Ojalan laukaus painui kuitenkin toppaa hipoen ohi ja näin ottelusta siis tasapeli, joka ei varmasti tyydyttänyt kumpaakaan joukkuetta.

Interin tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


FC Inter ry - logo

FC Inter - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Joni Aho

12.4.1986 Kaarina
Tiedot

Timo Furuholm

11.10.1987 Pori
Tiedot

Mika Ojala

21.6.1988 Paimio
Tiedot


TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

TPS solmi jatkosopimuksen nuoren oman kasvattinsa kanssa

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on käyttänyt laitahyökkääjä Veeti Pohtion, 18, sopimuksessa olleen option.

Lue lisää
FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter vapautti Jarkko Wissin päävalmentajan tehtävästä

FC Inter Turku Oy on vapauttanut Jarkko Wissin Interin liigajoukkueen päävalmentajan tehtävästä.

Lue lisää
18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

18-vuotias Joonas Kekarainen siirtyy Interiin

FC Inter on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Joonas Kekaraisen kanssa. Oman ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin kuuluva keskikenttäpelaaja siirtyy Interiin Käpylän Pallosta.

Lue lisää
Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Nuorten maajoukkuepuolustaja Eero Uusitalo jatkaa kasvattajaseurassaan

Jalkapallon Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura on tehnyt kauden 2024 kattavan sopimuksen keskuspuolustaja Eero Uusitalon, 18, kanssa. Uusitalo on TPS:n oma kasvatti, joka teki ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa viime kaudella.

Lue lisää
Interin organisaatio vahvistuu

Interin organisaatio vahvistuu

FC Interin seuraorganisaatio vahvistuu kahdella uudella avainhenkilöllä. Seurassa aiemmin liigapelaajana sekä valmennuspäällikkönä työskennellyt Kalle Parviainen on nimetty seuran urheilujohtajaksi. Interin kehitysjohtajaksi on nimetty Tuomas Välimäki.

Lue lisää
Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Hyökkääjälupaus Onni Helén solmi kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa TPS:n kanssa

Turun Palloseura on solminut kaudet 2024 ja 2025 kattavan edustusjoukkuesopimuksen hyökkääjä Onni Helénin kanssa.

Lue lisää