Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Blues hienoon voittoon turkulaisista

 

Blues hienoon voittoon turkulaisista


Espoossa palattiin joulutauolta tositoimiin, kun Blues sai vastaansa TPS:n. Tauko verotti espoolaisia isolla kädellä kun poissa kokoonpanosta oli loukkaantumisten vuoksi Mika Hannula ja Tommi Huhtala. Lisäksi poissa oli nuorten mm-joukkueen mukana olevat Jani hakanpää sekä Miro Aaltonen. Poissaolijoita tuuraamaan oltiin nostettu Jere Sallinen ja Roope Ranta.

Ensimmäinen erä lähti käyntiin tasaisissa merkeissä. Molemmilla joukkueilla oli vahvoja painostusjaksoja, mutta osumia avauserässä ei kuitenkaan nähty.

Toisessa erässä kuskin paikan otti kotijoukkue. Siniset vyöryttivät vaarallisia hyökkäyksiä toinen toisensa jälkeen kohti TPS:n maalivahti Marek Schwartzia. Bluesin hyvän otteen katkaisi kuitenkin Joakim Erikssonin heppoinen estämisjäähy.

TPS käytti ylivoimansa hyväkseen, kun Marko Virtala ohjasi kiekon maalin edestä sisään Ville Vahalahden hyvästä syötöstä. Blues jatkoi vastaiskun jälkeen kuitenkin väkeviä otteitaan, mutta maaliin asti kiekkoa ei saatu toimitettua - siitä piti huolen erinomaisesti torjunut Schwartz. Blues sai hankittua erän loppuun vielä ylivoiman, joten päätöserään kotijoukkue lähti yhden miehen ylivoimalla.

Yleensä erän alun ylivoimilla ei maaleja nähdä, mutta tänään oli toisin. Hyvän pyörityksen jälkeen Camilo Miettinen iski tasoituksen jäässä maatessaaan siniviivalta tulleen laukauksen paluukiekosta. Syöttöpisteet ykkösketjuun nostetulle Roope Talajalle sekä Erikssonille.

Seitsemän minuuttia edellisestä ja Teemu Ramstedt viimeisteli terävän hyökkäyksen päätteeksi Bluesin toisen osuman. Siirretyn rangaistuksen aikana Kristian Kuusela toimitti kiekon Toni Kähköselle, jonka laukaus muutti suuntaa Ramstedtin vartalosta, josta kiekko kimposi verkon perukoille.

Lopullisen tuntuiseen johtoon espoolaiset vei Miettinen illan toisella osumallaan. Tällä kertaa Eriksson syötti keskelle Talajalle, joka jätti kiekon vapaana olleelle Miettiselle. Miettisellä oli helppo työ laittaa kiekko reppuun kolmannen kerran ohi Schwartzin.

Loppunumerot taululle löi Tomi Sallinen kapteeni Kähkösen epäitsekkään syötön jälkeen. Näin ollen Blues palasi pirteästi joulutauolta ja jatkaa otteluitaan jo heti ylihuonenna torstaina. Kylään saapuu Helsingin Jokerit, joten kaikki hallille!

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Niklas Ylitalo TPS-hyökkäykseen

Niklas Ylitalo TPS-hyökkäykseen

TPS on solminut kahden vuoden sopimuksen hyökkääjä Niklas Ylitalon kanssa. 25-vuotias oikealta laukova laitahyökkääjä siirtyy Turkuun Rauman Lukosta.

Lue lisää
Veli-Matti Savinainen TPS:ään kaksivuotisella sopimuksella

Veli-Matti Savinainen TPS:ään kaksivuotisella sopimuksella

TPS ja kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen ovat solmineet kahden vuoden mittaisen sopimuksen.

Lue lisää
Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Turun Palloseura ja Ruben Rafkin, 23, ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen.

Lue lisää
TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

Turun Palloseura on solminut kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen hyökkääjä Tim Söderlundin, 27, kanssa. Tuleva kausi on Skellefteåstä kotoisin olevalle ruotsalaishyökkääjälle toinen mustavalkoisissa.

Lue lisää
Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–26 kattavan pelaajasopimuksen ruotsalaisen Linus Nässénin kanssa. 24-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun SHL-seura Frölunda HC:n riveistä.

Lue lisää
Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen ruotsalaispuolustaja Victor Sjöholmin, 21, kanssa. Oikealta laukova Sjöholm siirtyy Turkuun SHL-seura HV71:n riveistä.

Lue lisää