Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Timo Kinnunen jättää TUTOn toimitusjohtajan tehtävät

 

Timo Kinnunen jättää TUTOn toimitusjohtajan tehtävät


Timo Kinnunen jättää TUTO Hockey Oy:n toimitusjohtajan työt kauden jälkeen. Kinnunen siirtyi yhtiön toimitusjohtajaksi vuoden alussa TUTOn myyntipäällikön paikalta.

Toimitusjohtajan vaihtoon ei sisälly dramatiikkaa. Kinnusen päätöksen taustalla ovat henkilökohtaiset syyt.

TUTO Hockey Oy:llä on viimeisen kolmen vuoden aikana ollut neljä toimitusjohtajaa. Seuran hallituksen puheenjohtajan, Tuomas Haanpään, mukaan tämä ei ole optimitilanne millään tavalla.

"Yhtiön jatkuvuuden kannalta olisi äärimmäisen tärkeää, että pystyisimme löytämään pitkäaikaisen ratkaisun toimitusjohtajaksi", Haanpää sanoo.

Haanpäältä löytyy kuitenkin ymmärrystä Kinnusen ratkaisuun.

"Ymmärrän täysin Timon ratkaisun tässä tilanteessa. Maailmassa on paljon suurempiakin arvoja kuin urheilu ja työ", kertoo Haanpää.

TUTO Hockeyn uuden toimitusjohtajan hakuprosessi laitetaan liikkeelle heti ensi viikon maanantaina ja ratkaisu tilanteeseen pyritään löytämään toukokuun aikana.

TUTOn tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2013-2014 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2013-2014

Ottelut kaudella 2013-2014

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää