Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TUTOn juhlaottelu tarjosi yleisölle jännitystä koko rahan edestä

TUTOn juhlaottelu tarjosi yleisölle jännitystä koko rahan edestä

TUTO Hockey kohtasi lauantaina KeuPa HT:n historiallisessa juhlaottelussa, jota ennen jäädytettiin seurahistorian ensimmäiset pelinumerot, kun Urpo Ylösen ja Seppo Lindströmin paidat nousivat Marli Areenan kattoon. Itse ottelun TUTO voitti vasta voittolaukauskisan jälkeen 3-2.

"Pitää onnitella vastustajaa, joka teki meidän illasta vaikean. He olivat juuri niin ennakkoluulottomia mitä odotettiinkin ja laittoivat kaiken likoon", sanoi TUTOn valmentaja Hermanni Vidman ottelun jälkeen.

Ottelusta kehkeytyi TUTOlle äärimmäisen vaikea. Jesse Lindsten vei keuruulaiset johtoon jo hieman yli viiden minuutin pelin jälkeen, eikä TUTO tuntunut saavan konettaan oikein millään käyntiin.

Tehottomuus maalipaikoissa vaivasi turkulaisia läpi ottelun, mutta myös Lukko-laina Oskari Setänen pelasi KeuPan maalissa häikäisevän upeasti. Miehelle kertyikin ottelussa peräti 51 torjuntaa.

Kylmä suihku toisen erän viimeisellä sekunnilla

TUTOn Henri Ruotsalainen tasoitti pelin 1-1:een toisessa erässä Oula Uskin syötöstä ja Kupittaan yleisö alkoikin uskoa pelin kääntyneen. Erän lopussa turkulaisten niskaan kaadettiin kuitenkin jääkylmää vettä, kun KeuPa-kapteeni Taneli Maasalo karkasi Aki Keinäsen kiekonmenetyksen jälkeen alivoimalla läpi ja vei keuruulaiset jälleen johtoon vain sekuntia ennen erätaukosummeria.

Kotijoukkueen rumputuli Setästä vastaan syttyi kuumimmileen kolmannen erän takaa-ajoasemassa ja KeuPa-vahti joutuikin torjumaan päätöserässä 21 kertaa. Ajassa 49:15 TUTO saikin painostukselleen palkinnon, kun Oskari Lehtinen ohjasi ylivoimalla Keinäsen tulisen lämärin verkon perukoille.

Ottelu eteni lopulta tuloksettoman jatkoajan jälkeen voittolaukauskisaan asti, jossa vahvemmaksi osoittautui kotijoukkue TUTO. Kun Tuukka Pulliainen iski kiekon omalla vuorollaan kylmänviileästi yläkulmaan ja Kaapo Kähkönen ei TUTO-maalissa antanut keuruulaisten yllättää itseään kertaakaan, jäi kaksi pistettä Turkuun.

"Tyytyväinen ei voi olla"

"Meiltä tähän mennessä tasapainoisin peli ja otettiin yksi iso hyppäys joukkueena eteenpäin. Ollaan sen verran myöhään saatu joukkue kasaan, että jokainen tällainen taistelu on iso juttu meille. Pikkuisen jäi harmittamaan, että enemmänkin pisteitä olisi ollut tarjolla", KeuPan vastuuvalmentaja Jussi Tupamäki totesi.

TUTOn Hermanni Vidman puolestaan kertoi lehdistötilaisuudessa turkulaistenkin pelin vielä hakevan itseään. Varsinkin erikoistilanteet tuntuvat olevan TUTOlla hieman hakusessa.

"Oli nihkeä lähtö meiltä ja saatiin pikkuhiljaa parannettua peliä. Samalla lailla meilläkin on hieman kesken tuo juttu ja koko ajan yritetään päivittäisellä tekemisellä mennä eteenpäin. Tyytyväinen ei voi olla, mutta kaksi pistettä kuitenkin", päätti Vidman.

TUTO Hockey pelaa seuraavaksi keskiviikkona Kouvolassa KooKoota vastaan. Lauantaina 27.9. Marli Areenalle vieraaksi saapuu Kajaanin Hokki.

TUTOn tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2014-2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014-2015

Ottelut kaudella 2014-2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää