Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TUTOlla viimeinen koitos ennen taukoa

TUTOlla viimeinen koitos ennen taukoa

 

"Kunnon show pystyyn ennen kuin pukki tulee"

Keskiviikkona Marli Areenalla on TUTO Hockeyn viimeinen ottelu ennen joulutaukoa, kun vieraaksi saapuu Heinolan Peliitat. Päävalmentaja Ismo Lehkonen antaa joukkueelleen joulutodistukseen kouluarvosanan 9,5.

"Meillä on tosi paljon ahkeria kavereita, jotka ovat jaksaneet tämän ruuvinkiristyksen. Jos viime vuonna urheiltiin paljon, niin tänä vuonna ollaan urheiltu vielä piirun verran enemmän", sanoo Lehkonen.

TUTO majailee Mestiksessä neljäntenä. Lehkonen tietää syyt, miksi viime kauden runkosarjavoittaja ei sarjassa aivan terävimmässä kärjessä ole.

"Tuossa kun pelitapaa vähän vaihdettiin, niin se toi sellaisen pienen kaaoksen, jonka takia menetettiin pisteitä. Ja alkukaudella menetettiin pisteitä, kun pelaaminen ei ollut luontevaa."

Lehkonen korottaa joukkueen arvosanan 9,5:een juuri ryhmän kärsivällisyyden perusteella.

"Mulla on iso rispekti kavereille. Ansaitsevat mun mielestä joulupukilta paljon lahjoja. Kilttejä ja ahkeria tonttuja ollut koko ryhmä."

Kuru kiittänyt vastuusta

TUTO Hockeyn hyökkääjä Hannu Kuru pelaa ensimmäistä kauttaan miesten peleissä. 21-vuotias Kuru huomaa selkeät erot juniorisarjoihin verrattuna.

"Alku oli hieman hankala ja junnupeleihin huomasi sen eron, että joka vaihdossa pitää olla skarppina, että pystyy pelaamaan tällä tasolla. Peli on kovempaa ja järkevämpää."

Kuru pääsi TUTO-kapteeni Timo Pärssisen loukkaantumisen myötä ykkösketjuun Tuukka Pulliaisen ja Aki Keinäsen rinnalle. Kokeneiden pelimiesten läsnäolo on rauhoittanut Kurunkin tekemistä ja tehoja on syntynyt.

"Kiekkoa on saanut enemmän ja oma peli on ollut rauhallisempaa. Alkukaudesta oli hieman yliyrittämistä ja sähistiin vähän joka puolella", Kuru kertoo.

"Yksi kunnon show pystyyn"

Keskiviikkona vastaan luistelevan Peliitat TUTO on kohdannut kuluvalla kaudella kolmesti ja tuloksena on ollut kotivoitto ja kaksi vierastappiota.

"Hyvin taisteleva ja sinnikäs joukkue. Yksi Heinolan peli hävittiin heidän hyvään ylivoimaansa. Peliitoilla on pari taitavaa ja pari duunarikenttää", kuvailee Hannu Kuru keskiviikon vastustajaa.

Ismo Lehkonen lähettää lopuksi vielä terveiset turkulaisyleisölle, jonka toivoo saapuvan sankoin joukoin paikalle viimeiseen otteluun ennen ansaittua joulutaukoa.

"Pannaan vielä yksi kunnon show pystyyn ennen kuin joulupukki tulee ja pidetään oikein hyvä keskiviikkoilta."

Seuraa heitä

#3 Christian Silfver, Peliitat

23-vuotias HIFK-kasvatti pelaa hyvää kautta, vaikka joukkue onkin sarjassa viimeisenä. 30 ottelussa tehot 8+13=21 on erinomainen saldo pienikokoiselle puolustajalle.

#8 Tuukka Pulliainen, TUTO Hockey

Mestiksen pistepörssin ylivoimainen ykkösnimi on tietysti TUTOn Professori Pulliainen. 31 ottelua ja tehopisteet 11+30=41. Selostaja Jani Säterin mukaan Pulliainen masentuu, jos ei joulutaukoon mennessä ole 50 pistettä kasassa, joten Peliittoja vastaan Tuukan tulee kerätä vaatimattomat 9 pistettä. Mutta Pulliaiselta jos joltain tuo onnistuu, onhan megatähti Cheek'kin lainannut "Kuka muu muka" -sloganinsa Tukelta. 

TUTOn tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2014-2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014-2015

Ottelut kaudella 2014-2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää