Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kimmo Meriläinen torjui TUTOn voittoon

Kimmo Meriläinen torjui TUTOn voittoon

 

TUTO Hockey kohtasi viimeisessä ottelussaan ennen joulutaukoa Heinolan Peliitat. Viimeisenä sarjassa oleva heinolalaisryhmä teki kotijoukkue TUTOn iltapuhteen kuitenkin vaikeaksi ja voitto ratkesi turkulaisille vasta voittolaukauskilpailussa.

"Vaikea peli oli meille. Ei oikein päästy liikkeelle ja kiekot vähän poltteli, mutta totta kai TUTO paineisti kovaa ja teki meidän elämän hankalaksi", sanoi Peliittojen päävalmentaja Lauri Merikivi ottelun jälkeen. 

TUTO hallitsi kenttätapahtumia läpi ottelun ja Peliittojen maalivahdille Antti Rautiolalle kertyi peräti 54 torjuntaa. Hienon ottelun kotijoukkueen maalissa pelannut Kimmo Meriläinen torjui 19 kertaa.

"Taisteltiin ja puolustettiin 60 minuuttia sen mitä pystyttiin, eikä siinä kovin monella jätkällä olisi varmasti hirveän paljon enempää olisi ollut annettavissa tähän päivään", Merikivi myönsi.

Kaksi erää nollanollaa

Peliitat todellakin puolusti hyvin ja ottelu eteni ilman maaleja kaksi erää. Kolmannessa kävi kuitenkin klassisesti ja TUTOn hallinnasta huolimatta Peliitat iski. Vierailijoiden maalin viimeisteli Mikko Lahtela turkulaisten Mikko Laineen istuessa jäähyllä. Laineen jäähy oli hivenen kyseenalainen, sillä sitä edelsi Peliittojen selvä kampitus.

TUTO joutui tekemään tasoittaakseen kaksi maalia. Ensin ottelun tuomaristo hylkäsi päivänselvän maalin, kun se vihelsi pelin poikki koko Kupittaan nähdessä kiekon lipuvan Peliittojen maaliin. Ajassa 57:30 tuomaristo ei voinut enää kuitenkaan hylätä TUTOn maalia, kun oivaan vireeseen syttynyt Hannu Kuru iski lukemat Tuukka Pulliaisenja Aki Keinäsen syötöstä 1-1:een.

"Näitä pelejä tarvitaan kauden aikana. Tämän vuoden trendi on ollut, että kun tällaisia pelejä on ollut, niin me ollaan tupattu ne sössimään, eikä ole oikein hermo kestänyt. Tänäänkin oli aika lähellä, mutta jätkät osoittivat aika hyvää kovuutta tossa lopussa, saivat pelin tasoihin ja oli lopussakin pari tonttia saada jopa kolme pinnaa", sanoi kotijoukkueen valmentaja Ismo Lehkonen.

Jatkoajalla molemmilla joukkueella oli tilanteensa, mutta ratkaisu haettiin kuitenkin voittolaukauskilpailusta. Siinä TUTOn Kimmo Meriläinen päästi taakseen vain yhden laukauksen, kun turkulaisilta onnistuivat Rasmus Kulmalahuikealla harhautuksella ja Mikko L​aine suoralla laukauksella.

"Näitä pelejä tarvitaan"

Molemmille valmentajille ottelun kuva oli selvä.

"Kyllähän TUTO tässä niskan päällä oli ja peliä vei, mutta olen äärimmäisen ylpeä siitä, miten tämä joukkue jaksoi taistella ja puolustaa", Merikivi sanoi.

Myös Lehkonen oli tyytyväinen pelaajiensa otteisiin, vaikka täyttä kolmea pistettä ei tullutkaan.

"Tämä matka on sellainen, että näitä pelejä vain tarvitaan. Nämä pitää pystyä tappamaan ja pelaamaan siten, että saadaan noita numeroita tulostaululla vaihtumaan silloin, kun ollaan pelin päällä. Nyt on hyvä alkaa odottaa joulupukkia."

TUTOn seuraava ottelu on Marli Areenalla sunnuntaina 28.12., kun vieraaksi saapuu LeKi. 

TUTOn tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2014-2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014-2015

Ottelut kaudella 2014-2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Veli-Matti Savinainen TPS:ään kaksivuotisella sopimuksella

Veli-Matti Savinainen TPS:ään kaksivuotisella sopimuksella

TPS ja kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen ovat solmineet kahden vuoden mittaisen sopimuksen.

Lue lisää
Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Turun Palloseura ja Ruben Rafkin, 23, ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen.

Lue lisää
TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

Turun Palloseura on solminut kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen hyökkääjä Tim Söderlundin, 27, kanssa. Tuleva kausi on Skellefteåstä kotoisin olevalle ruotsalaishyökkääjälle toinen mustavalkoisissa.

Lue lisää
Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–26 kattavan pelaajasopimuksen ruotsalaisen Linus Nässénin kanssa. 24-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun SHL-seura Frölunda HC:n riveistä.

Lue lisää
Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen ruotsalaispuolustaja Victor Sjöholmin, 21, kanssa. Oikealta laukova Sjöholm siirtyy Turkuun SHL-seura HV71:n riveistä.

Lue lisää
Noa Vali jatkaa TPS:ssä – nuori maalivahti solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen

Noa Vali jatkaa TPS:ssä – nuori maalivahti solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen

TPS on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen maalivahti Noa Valin kanssa.

Lue lisää