Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Nuorten maajoukkueen kapteeni jatkaa Tepsissä seuraavat kaksi vuotta

Nuorten maajoukkueen kapteeni jatkaa Tepsissä seuraavat kaksi vuotta

 

Juuri kahden vuoden jatkosopimuksen TPS:n kanssa tehneen Olli Laineen kausi oli monisäikeinen. TPS:n kausi oli tuloksellisesti vaikea ja päättyi vasta kolmen karsintakierroksen jälkeen. Laineen kausi jatkui vain lyhyen hengähdystauon jälkeen Suomen U19-maajoukkueen kapteenin roolissa U19 MM-kisoissa. Ensimmäisen ottelun pienen kangistelun jälkeen Suomi eteni voitosta voittoon murskaavalla tavalla. MM-finaalissa kaatui Sveitsi tylyin 13-3 -lukemin. Vaikka tuloksellisesti Laineen kausi TPS:ssä ja Suomen poikamaajoukkueessa kulki eri tahtiin, yhdistävä tekijä oli suuri henkinen rooli tärkeimmillä hetkillä. 

- Kausi oli todella pitkä TPS:n paidassa, mutta nyt kun liigapaikka on hanskassa ja jatko Turussa varmaa, on helppo sanoa että pitkästä kaudesta oli vain ja ainoastaan hyötyä MM-kisoja ajatellen.

- Pelattiin TPS:n kanssa ison panoksen pelejä, joissa oli vain ja ainoastaan hävittävää. Tämä pakotti kasvamaan henkisellä puolella ja tämä kasvu oli valtava voimavara kisoissa. Tiesin siinä kohtaa omakohtaisen kokemuksen kautta, että panoksien ollessa isoja, myös itsestä pitää saada enemmän irti, toteaa Laine. 

Olli Laineen poikamaajoukkueuran alku ajoittuu samoihin aikoihin kuin nuoren miehen nousu TPS:n edustusmiehistöön, noin kahden vuoden taakse. Tuona aikana Laine on pelannut 15 nuorten maaottelua ja noin 50 liigapeliä. 

- Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut olla näin pitkään maajoukkueessa mukana. Itselleni oli tärkeää päästä tuolloin maajoukkueuran alussa 95-ikäluokan mukaan yhdelle maajoukkueturnausmatkalle Sveitsiin. Siellä oli mukana pelaajia, jotka olivat jo yhdet kisat pelanneet ja heiltä oli hyvä ammentaa kokemusta ja oppia. 

- Minulle iskettiin melkein suoraan kapteeninnauha käteen ja se oli tietenkin suuri kunnia. Totta kai se sisälsi myös tiettyjä velvoitteita. Mutta yleisesti ottaen voi sanoa, että oli helppo toimia kapteenina kun oli joukkueen ja valmennuksen tuki selän takana. 

- MM-kisat oli tietenkin tämän projektin huipennus, mutta maailmanmestaruutta ryhdyttiin rakentamaan jo aikaisemmin. Valmennuksella oli selkeät sävelet asettuna jokaiseen tapahtumaan. Joukkue kehittyi tapahtuma tapahtumalta yhtenäisemmäksi ja kisoissa sitten paketti oli valmis eikä se jäänyt varmasti kenellekään epäselväksi. Oma poikamaajoukkueura huipentui makeimmalla mahdollisella tavalla, kun pääsin nostamaan MM-pokaalia, Laine hehkuttaa.

Seuraava tavoite - TPS nousuun ja oma läpimurto

Nyt MM-kisojen jälkeen Laineen ohjelmaan kuuluu akkujen lataaminen ja lomailu, mutta pian ajatukset siirretään jo tulevaan kauteen TPS-paidassa. Laineen tavoitteet ovat selvät.

- TPS on se seura, jossa ryhdyin tekemään tosissaan hommia ja asetin itselleni ja salibandyuralleni tavoitteita. Kaikkia tavoitteita ei kuitenkaan todellakaan ole vielä täytetty ja on mahtavaa saada jatkaa Turussa pelaamista ja pukea mustavalkoista päälle. 

- Nyt on itselläni kaksi liigakautta takana ja kumpikin kausi on jättänyt käteen jotain muuta mitä on haettu. Nyt on jenginä aika kääntää kurssi ja ryhtyä tappelemaan menestyksestä. Omalta osaltani ehkä se todellinen läpimurtokausi liigassa on vielä pelaamatta, joten se sopii henkilökohtaiseksi tavoitteeksi, päättää Laine.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2014-2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014-2015

Ottelut kaudella 2014-2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää