Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS:n yleisömenestys jatkui uudella kotiareenalla

TPS:n yleisömenestys jatkui uudella kotiareenalla

 

TPS:n ensimmäisestä Salibandyliigan kotiottelusta uudessa kotihallissa Turun Marli Areenalla tuli menestys kun peräti 1256 katsojaa saapui jännittämään liigakärki Classicin vierailua. TPS nousi tänään kolmannessa erässä puristamaan Classicin ahtaalle mutta sai lopulta taipua 6-8.

Classic näytti karkaavan lopullisesti kun se livahti päätöserän alussa peräti 7-2-johtoon. TPS intoutui kuitenkin vielä komeaan kiriin: kymmenessä minuutissa olivat kahdesti osunut Sami Saarinen sekä Jaakko Hautamäki ja Waltter Mahlberg tiristäneet tilanteeksi 6-7. Aivan tasoitukseen saakka eivät isännät kuitenkaan kyenneet, ja minuuttia ennen loppua Mikko Leikkanen sivalsi loppunumerot. Vieraiden pistepäälliköitä olivat tänään Eemeli Salin (3+1) ja Nico Salo (1+3). Isäntien tehokkaimpana touhusi kaksi maalia tehnyt ja kaksi syöttänyt Sami Saarinen.

Illan komea katsojalukema ei ollut TPS:n kauden ensimmäinen yleisömenestys. Marraskuussa Turussa kirjattiin
uusi Salibandyliigan runkosarjan yleisöennätys kun 5280 katsojaa seurasi Turkuhallissa TPS:n kotiottelua SPV:tä vastaan.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2015-2016 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2015-2016

Ottelut kaudella 2015-2016

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää