Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

HC TPS kunnioittaa mestarivalmentajaansa perjantain kotiottelussa

HC TPS kunnioittaa mestarivalmentajaansa perjantain kotiottelussa

 

TPS:n peräti kuuteen Suomen mestaruuteen luotsannut Hannu Jortikka täyttää perjantaina 16. joulukuuta 60 vuotta. Jortikan syntymäpäivä näkyy ja kuuluu TPS:n perjantaisessa kotiottelussa Sportia vastaan. 

Ottelun aikana videotaululla nähdään muun muassa onnitteluja. Jo ennen Sport-ottelun alkua nähdään Jortikka-tribuuttivideo mestaruuksista. TPS:n pelaajat pelasivat jo keskiviikkoisessa vierasottelussa Ässiä vastaan kypärän takaosaan liitetyissä Jortikan 60-vuotissyntymäpäiviä kunnioittavalla tunnuksella.

Viisi kertaa SM-liigan parhaaksi valmentajaksi valittu Jortikka voitti Suomen mestaruuden TPS:n peräsimessä kausien 1988–89, 1989–90, 1990–91, 1998–1999, 1999–2000 ja 2000–2001 päätteeksi. Näin ollen mestarivalmentaja Jortikka on ollut voittamassa kuutta turkulaisseuran 11 mestaruudesta. Kaikkiaan Jortikka on valmentanut TPS:aa kolmeen eri kertaan 1988–1992, 1998–2001 ja 2005–2007.

– Ei mestaruuksia voi, eikä kannatakaan verrata keskenään. Ehkä turkulaisille näistä kuudesta mestaruudesta kaikkein mielenpainuvin on ollut kevään 1989 mestaruus, koska siinä ennätti olla 13 vuotta väliä edellisestä. Mestaruuden saamista Turkuun oli ennättänyt käydä kokeilemassa monia eri valmentajia ja pelaajia, Jortikka sanoo.

Kuuden SM-kullan lisäksi Jortikka on saavuttanut kaksi hopeaa: HPK:n peräsimessä 1992–93 ja Jokereissa 2004–05. Jortikka on valmentanut urallaan myös silloista JyP HT:ta SM-liigassa sekä ulkomailla Ruotsissa Malmöa, SC Berniä ja viimeisimpänä KHL:ssä Amur Habarovskia ja Admiral Vladivostokia.

Jortikka oli mukana Suomen A-maajoukkueen valmennustiimissä, kun Leijonat nappasi historiansa ensimmäisen arvokisamitalin, Calgaryn olympiahopean vuonna 1988. Ennen tätä hän toimi Suomen alle 20-vuotiaiden peräsimessä voittaen maailmanmestaruuden ja MM-pronssin.

Maajoukkuevalmennuksessa Jortikka oli viimeksi mukana kaudella 2014–2015 luotsatessaan Nuoria Leijonia. Mestarivalmentaja Jortikka seuraa yhä tiiviisti kotoista Liigaa ja ennen kaikkea TPS:n edesottamuksia.

– TPS:llä on hyvät mahdollisuudet menestyä tällä kaudella. Joukkueen peli on kehittynyt koko ajan ja se on siirtynyt enenevissä määrin voittavaan peliin, Jortikka toteaa.

TPS – Sport Gatorade Centerissä perjantaina 16.12. klo 18.30.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2016-2017 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2016-2017

Ottelut kaudella 2016-2017

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Hannu Jortikka

16.12.1956 Turku
Tiedot


Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Simon Suoranta TUTOon loppukaudeksi

Kokenut hyökkääjä Simon Suoranta liittyy TUTOn harjoitusvahvuuteen välittömästi, mutta pelaamassa hänet nähdään todennäköisesti vasta ensi viikolla.

Lue lisää
Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Mikael Hakkarainen siirtyy TPS:n riveihin

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Mikael Hakkaraisen kanssa. Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä 23-vuotias Hakkarainen liittyi TPS:n harjoitusvahvuuteen tänään perjantaiaamuna.

Lue lisää
Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Lauri Korpikosken kausi päättyi lonkkaoperaatioon

Turun Palloseuran kapteenin Lauri Korpikosken lonkka tähystettiin maanantaina Turussa. Operaation myötä Korpikosken pelit tältä kaudelta on pelattu, joskin leikkaus sujui hyvin.

Lue lisää
TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

TPS:n maalivahtiosasto vahvistuu Kari Piiroisella

Turun Palloseura on tehnyt lainasopimuksen maalivahti Kari Piiroisen kanssa. 19-vuotias siirtyy TPS-paitaan Tampereen Tapparan sopimuspelaajana, joskin kuluvalla kaudella hän on pelannut Mestistä TUTOn paidassa.

Lue lisää
Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Maalivahti Rasmus Tirrosen sopimus on purettu

Turun Palloseura ja maalivahti Rasmus Tirronen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa TPS:ssä

NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen jatkaa edelleen Turun Palloseuran riveissä.

Lue lisää