Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kierroksen kärkikamppailu Kupittaalla

 
Kierroksen kärkikamppailu Kupittaalla

TuTon vieraaksi saapuu Mestiksen viime kauden mestari Kajaanin Hokki. Kierroksen kärkikamppailuun TuTo lähtee terveellä miehistöllä ja Sport-tappiosta sisuuntuneena. TuTo ja Hokki ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti erittäin tasaisissa otteluissa, joista TuTo on onnistunut nappaamaan kaksi voittoa ja Hokki yhden.

Mestiksen tammikuun parhaana pelaajana palkittu Jouni Virpiö odottaa Hokki-kohtaamisesta edellisten otteluiden tapaan vähämaalista ja tasaista kamppailua. Virpiö sanoo, että kummallinen Sport-ottelu käsiteltiin ja nollattiin varsin nopeasti, eikä loppuhetkien tappio ole vaikuttanut TuTon itseluottamukseen. Huippuvireinen laituri uskoo Hokin tulevan kovaa heti ottelun alkuhetkistä alkaen. Viime kauden mestaria Virpiö kuvaa taitavaksi hyökkääväksi joukkueeksi, jonka kanssa täytyy olla hereillä ensi sekunneista lähtien aina siihen asti kunnes päätössummeri kajahtaa.

TuTo - Hokki ottelu alkaa perjantaina klo 18.30 TuTon kotiluolassa Kupittaalla. TuTo lähtee otteluun voittoputken katkaissut tappio niskassaan, kun taas Hokki porskuttaa tilillään jo komeat 8 peräkkäistä voittoa. TuTon tähtäin on siis Hokin voittoputken katkaisemisessa ja oman uuden voittoputken aloittamisessa.

TuTo hockeyn tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle




Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Turun Palloseura ja Ruben Rafkin, 23, ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen.

Lue lisää
TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

Turun Palloseura on solminut kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen hyökkääjä Tim Söderlundin, 27, kanssa. Tuleva kausi on Skellefteåstä kotoisin olevalle ruotsalaishyökkääjälle toinen mustavalkoisissa.

Lue lisää
Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–26 kattavan pelaajasopimuksen ruotsalaisen Linus Nässénin kanssa. 24-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun SHL-seura Frölunda HC:n riveistä.

Lue lisää
Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen ruotsalaispuolustaja Victor Sjöholmin, 21, kanssa. Oikealta laukova Sjöholm siirtyy Turkuun SHL-seura HV71:n riveistä.

Lue lisää
Noa Vali jatkaa TPS:ssä – nuori maalivahti solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen

Noa Vali jatkaa TPS:ssä – nuori maalivahti solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen

TPS on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen maalivahti Noa Valin kanssa.

Lue lisää
Oliver Lauridsen jatkaa TPS:ssä – jatkosopimus kaudelle 2025–2026

Oliver Lauridsen jatkaa TPS:ssä – jatkosopimus kaudelle 2025–2026

Turun Palloseura on solminut jatkosopimuksen kaudelle 2025–2026 puolustaja Oliver Lauridsenin, 36, kanssa. Tanskalaispuolustaja lähtee näin jo kolmanteen kauteensa mustavalkoisissa.

Lue lisää