Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TuTo hakee toista voittoa KooKoosta Kupittaalla

 
TuTo hakee toista voittoa KooKoosta Kupittaalla

TuTon ensimmäinen puolivälieräottelu kotona Kupittaalla pelataan maanantaina 2.3.2009 klo 18.30 alkaen.

Vaikka TuTo ei kotietua saanutkaan, sen playoffs–urakka alkoi mainiosti. Lauantaina joukkue kävi nollaamassa vastustajan kotiedun, kun KooKoo kaatui numeroin 2-6 hyvän pelin päätteeksi. Ylivoimapeli oli ottelussa keskeisessä roolissa, sillä kolme maaleista tehtiin ylivoimalla. Hyviä suorituksia pelissä esittivät aina tärkeä Juho Santanen, kaksi maalia ylivoimalla viimeistellyt Arttu Virtanen, niin ikään kaksi maalia tehnyt Jussi Tapio ja Tuukka Pulliainen, joka kirjautti neljä syöttöpistettä tililleen. Myös Markus Laine pelasi mainiosti. TuTo kahmi ottelussa myös kaikki kiekkovakiomitalit: Pulliainen kultaa, Virtanen hopeaa ja Tapio pronssia.

TuTon ja KooKoon neljä runkosarjapeliä päättyivät tasavoittoihin 2-2. Molemmat voittivat kerran kotonaan ja kerran vieraissa. Viimeisin kohtaaminen Kupittaalla tammikuussa oli KooKoolle synkkä, sillä TuTo vei voiton maalein 9-2.

TuTon pääluotsi Petri Niukkasta ei kotiedun menetys enää harmita, kun joukkue pelasi hienosti ja vei ensimmäisen puolivälierämatsin nimiinsä selvin lukemin. Sunnuntain päiväharjoituksissa lauantain voitto nollattiin. Niukkasen eväät maanantain matsin voittoon: pelataan huolellista ja vauhdikasta TuTo-kiekkoa ja pysytään poissa jäähyaitiosta.

Fanituotepisteessä läpyttimiä, fanipaitoja, kasseja, postikortteja, jääkaappimagneetteja, kaulaliinoja, lippiksiä, mukeja, eli kaikkea, mitä tarvita voi! Tule tutustumaan!

Tervetuloa viihtymään paremman lätkän parissa ja kannustamaan TuTo voittoon!

TuTon tiedotteesta / UrheiluTurku.com


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2008-2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008-2009

Ottelut kaudella 2008-2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Turun Palloseura ja Ruben Rafkin, 23, ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen.

Lue lisää
TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

Turun Palloseura on solminut kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen hyökkääjä Tim Söderlundin, 27, kanssa. Tuleva kausi on Skellefteåstä kotoisin olevalle ruotsalaishyökkääjälle toinen mustavalkoisissa.

Lue lisää
Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–26 kattavan pelaajasopimuksen ruotsalaisen Linus Nässénin kanssa. 24-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun SHL-seura Frölunda HC:n riveistä.

Lue lisää
Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen ruotsalaispuolustaja Victor Sjöholmin, 21, kanssa. Oikealta laukova Sjöholm siirtyy Turkuun SHL-seura HV71:n riveistä.

Lue lisää
Noa Vali jatkaa TPS:ssä – nuori maalivahti solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen

Noa Vali jatkaa TPS:ssä – nuori maalivahti solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen

TPS on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen maalivahti Noa Valin kanssa.

Lue lisää
Oliver Lauridsen jatkaa TPS:ssä – jatkosopimus kaudelle 2025–2026

Oliver Lauridsen jatkaa TPS:ssä – jatkosopimus kaudelle 2025–2026

Turun Palloseura on solminut jatkosopimuksen kaudelle 2025–2026 puolustaja Oliver Lauridsenin, 36, kanssa. Tanskalaispuolustaja lähtee näin jo kolmanteen kauteensa mustavalkoisissa.

Lue lisää