Turun tauti
1970- ja 80-luvulla Turku oli kuuluisa kautta maan Turun taudistaan; päättäjien vimmasta kaavoittaa monia kulttuurihistoriallisesti merkittäviä alueita uudisrakentamiselle. Aika yleinen mielipide oli myös se että päätösten taustalla oli grynderien painostus. Sittemmin Turussakin on opittu arvostamaan myös historiallisia arvoja, mutta tilalle on nyt noussut uusi Turun tauti; turkulaisten edustustason jääkiekkojoukkueiden kyvyttömyys voittaa. TuTo hävisi kotihallissaan perjantai- illan ottelun Joensuun Jokipojille maalein 2-5 ja kun HeKi puolestaan voitti oman ottelunsa, tippui TuTo liigaveljensä TPS:n tapaan sarjajumboksi. TuTo aloitti ottelun siitä mihin se keskiviikkona Sportia vastaan lopetti; tiukkaan hyökkäyspään karvaukseen ja vauhtiin. Kun alun rynnistys ei kuitenkaan tuottanut tulosta, tasoittuivat puntit ja jo totuttuun tapaan vieraat siirtyivät avauserässä kahden maalin johtoon. Varsinkin Henri Kiviojan tekemä toinen maali oli klassinen esimerkki siitä mitä yksikin virhe jääkiekossa voi merkitä. TuTo- pelaaja käänsi omalla puolustusalueella kiekon laidasta suoraan Jokipo- lapaan eikä joensuulaisten tarvinnut tehdä kovinkaan kummoista ponnistelua siirtäessään pikkumustan ohi TuTo- vahti Ari Reunasen. Ensimmäisen erän loppu ja toisen erän alku olivat turkulaisille sysimustaa aikaa. Harhasyötöt, mielikuvituksettomat hyökkäysyritykset ja väkinäisyys leimasi kaikkea turkulaisten tekemistä ja peliin liittynyt alakulo välittyi myös katsomoon. Oikeastaan Arttu Niskakangas tuntuu vaikeilla hetkillä olevan likipitäen ainoa tutolainen jolla pohkeessa riittää pontta laittaa itsensä likoon. Toisen erän puoliväliin tultaessa vieraat olivat siirtyneet jo 0-4 johtoon. Kolmannen maalin joensuulaiset tekivät kaiken lisäksi alivoimalla ohitellen TuTo- pelaajat varsin vaivattomasti. Tässä tilanteessa TuTo- luotsi Petri Niukkanen vaihtoi myös maalivahtia; Ari Reunanen sai tehdä tilaa Kim Törnströmille, joka pelasikin huomattavasti varmemmin kuin Reunanen. Törnströminkään alku ei ollut kaksinen; alle minuutin peliajan jälkeen turkulaisten maalin takatolpalla törröttänyt Roberts Jekimovs ohjasi ilmasta kiekon maaliin. Peli sai kuitenkin uuden suunnan kun TuTon Janne Jokila pääsi läpiajoon toisen erän puolivälissä ja ohitti helpohkosti Jokipoikien maalivahdin Antti Härmän. Tämän jälkeen TuTo- mylly jauhoi joensuulaispäässä aika hulppeasti ja ajassa 34.16 Lauri Aaltonen siirsi rebound- kiekon ohi Härmän. Tässä vaiheessa peli sai ihan uuden luonteen ja moni odottikin kotijoukkueen nousevan tasoihin ja jopa ohi. Kolmannen erän alussa turkulaiset jatkoivat myllytystään ja erän alkupuolella jännitys kasvoi entisestään kun Jokipoikien pelaajia passitettiin jäähyaitioon pienen ajan sisällä parikin. Kahden miehen ylivoimallakaan ei kotijoukkue onnistunut kuitenkaan maalaamaan ja tässä vaiheessa turkulaisten suurin ponsi saavuttaa joensuulaiset lervahti. Viimeinen niitti Jokipoikien voitolle sinetöitiin noin puolitoista minuuttia ennen loppua kun vieraat liruttivat limpun tyhjiin. Sanotaan mitä sanotaan mutta perjantai- illan ottelu syvensi TuTon tuskaa entisestään ja vaikka jokainen ottelu on omansa, kyllä sijoitus sarjassa jumbosijalla eittämättä mielessä pyörii. Vaikka edellä olevat joukkueet ovatkin vain muutaman pisteen päässä, olisi tappiokierre saatava mahdollisimman nopeasti poikki. Mitään poppaskonstia tähän tuskin on olemassa vaan jokainen peli on pelattava alusta loppuun ja kiekon kontrollointi on otettava sydämen asiaksi. Illan ottelu viestitti selvästi myös sen, miksi Jokipojat on sarjassa kuudentena ja TuTo viimeisenä. Jokipoikien pelimoraalissa korostuu vastuu ja virheiden välttäminen. Pakit ovat siellä missä pakkien kuuluu olla ja hyökkääjien siellä missä hyökkääjien kuuluu olla. Jokipoikien päävalmentaja Jukka Varmanen oli vieraspisteistä tyytyväinen ja totesi suojattiensa varsinkin ensimmäiset puoli tuntia pelanneen juuri sitä kiekkoa jota harjoituksissa oltiin treenattu. Ottelun loppupuoli ei täysin Varmasta tyydyttänyt mutta voitto varmasti lievensi osaa näistä loppumatsin uinahduksista. TuTon päävalmentaja Petri Niukkanen totesi niin ikään ottelun olleen kaksijakoisen; alun dominoinnista vastasi Jokipojat ja lopun ehkä kotijoukkue. Niukkanen näki omiensa esityksissä hosumista ja kun lisäksi kahden maalin ylivoima lisäksi hukattiin, oli ottelu TuTon osalta menetetty. Molempien joukkueiden taival jatkuu jo huomenna. Joensuulaiset nukkunevat yönsä Turussa ja jatkavat matkaa huomenna Pirkanmaalle LeKin vieraaksi. Myös TuTon täytyy hypätä bussikyytiin jo aamuvarhaisella ja lähteä kohti Kouvolaa. TuTo koettaa seuraavaksi kartuttaa pistetiliä KooKoon kustannuksella. Urakka tuskin lienee helppo mutta mahdollinen. TuTon urakkaa ei helpota myöskään se, että sairastupalaisista tuskin on apua vähään aikaan. Sami Savolaisen kausi on ohi, Anrei Hakulinen kuntoutuu aikaisintaan alkuvuodesta, Olli Aalto ehkä jo ensi kuussa. Toni Jalon tilanne ratkeaa ensi viikolla. Muutama päivä sitten otettujen kuvien tulokset saadaan pikapuoliin, mutta vaikka käsi olisikin kunnossa, päässee Toni Jalo tositoimiin aikaisintaan ensi vuonna. Mestiksen (Juha Heikkilä) tiedotteesta / UrheiluTurku |
Takaisin edelliselle sivulle